Kanssakulkijat - Taiteilija Anu Usvan teoksia ihmisten ja eläinten vuorovaikutuksesta

Valitsin Arktikumista satunnaisotannalla Anu Usvan näyttelyn Kanssakulkijat. Teoksien kautta voi sukeltaa arktisen alueen kotieläinten ja eläinten kanssa elävien ihmisten maailmaan. Näyttely kostuu erilaisista installaatioista, joissa on yhdistetty kuvaa ja ääntä. Avaraa tilaa rikkoo välillä kaiuttimista kuuluva lehmän ammunta ja puheen sorina. Kaksi teoksista tuo tilaan elävyyttä, videon heijastaessa rauhallista liikettä niiden päälle.

Kuva: Laura Lehtola

Näyttelyn pääosassa on jakutiankarja, jonka sopeutumista pohjoisiin olosuhteisiin näyttely kuvaa. Suomen Kulttuurirahaston tukema näyttely on toteutettu yhteistyössä Arktisen keskuksen ja Luonnonvarakeskuksen tutkijoiden kanssa.

Alkuun on todettava, että itse näyttelyn löytäminen tuotti hieman haasteita. Aikamme harhailtuamme, palasimme kanssakulkijani kanssa infotiskille kysymään apua. Tiskilläkin jouduttiin hetki pohtimaan, että mistäs se tällainen näyttely löytyikään. Löytyihän se sitten lopulta, mutta jonkinlaisia tarkempia opasteita olisi allekirjoittanut kyllä kaivannut.

Näyttely itsessään on aika pelkistetty. Iso tila, jossa on muutama isohko teos; kolme eläin- ja luontoaiheista maalausta, suurista puuhelmistä tehty geenijonoinstallaatio sekä toinen installaatio, joka tuottaa kaiuttimien kautta talven ja pohjoisen kylän elämisen ääniä. Kolmas installaatio on lyhytelokuva, joka esittelee elämää pienessä venäläisessä kylässä. Video tuntuu alkuun pätkivän, mutta sitten huomaan miettiväni kuuluuko se sittenkin asiaan? Vähän myöhemmin video alkaa pyörimään katkomatta. Kenties taiteilijan ajatuksena on ollut pysäyttää kuvaa, jotta se vangitsisi paremmin katsojan mielenkiinnon?

Arki Siperian karuissa ja vaatimattomissa olosuhteissa ei varmasti ole helppoa. Ihminen antaa suojaa ja ravintoa eläimille ja eläin ruokkii ihmistä, tuo elannon ja lämpöä. Symbioosi, joka on kehittynyt vuosisatojen saatossa.

Kuva: Laura Lehtola

Teokset, joissa yhdistetään maalaus ja video, ovat näyttelyn mielenkiintoisinta antia. Omaa esteettistä silmääni miellyttivät etenkin sinisen sävyiset maalaukset, joihin oli heijastettu liikettä. Tähtipölyä ja Odotellaan-nimiset teokset ovat rauhoittavia ja hypnoottisia, joita unohtuu helposti tuijottamaan pidemmäksikin aikaa. Liikkeen ja kuvan yhdistäminen tuo uutta perspektiiviä ja tuoreutta teokseen, se herää ikään kuin eloon.

Verrattuna perinteiseen kuvataiteeseen, interaktiivinen, eri aistit huomioiva näyttely on moniulotteisempi. Kaiuttimista kantautuva lehmän ammunta, toisessa teoksessa vaeltavat hevoset ja seinän kokoinen helminauha tekevät tilasta elävän. Neljän jälkeen arki-iltana on museossa pahin kiire jo rauhoittunut. Tekee hyvää pysähtyä teosten äärelle ilman ylimääräisiä häiriötekijöitä (lue: puhelin äänettömälle) ja keskittyä kerrankin vain yhteen asiaan kerrallaan.

Taide on kuin runous, joka (toki) sekin on yksi taiteen muodoista. Ja aivan kuten runo, voi taidekin olla melkein mitä tahansa. Molempia voi tulkita lukemattomilla eri tavoilla. Sanontakin sen jo sanoo, kauneus on katsojan silmässä.

Taide on parasta terapiaa -terveisin,
oman elämänsä ruuhkavuosia elävä Laura