sunnuntai 17. helmikuuta 2019

Rakkaus on kaikista suurin – sanataidetta Mustassa Kissassa ja Kodissa


Tämä on kontaktilaji, totesi vieressäni istunut Sari sanataideillan paussilla. Ja niinhän se on: lavarunon esittäjän ja yleisön välinen kontakti, ihmisten välinen yhteys on se tärkein asia, oikeastaan ainoa, mitä on. Jos kontaktia ei synny, sanat jäävät merkityksettömiksi. Esitystilanne muokkaa tekstin omanlaisekseen. 
Essi: Rakkaus on kaikista suurin.

MustaKissa Kuppilassa ja Hostel Café Kodissa yhteys todellakin syntyi. KotiKissa-Kulttuuriviikonloppu alkoi Sanaseuran järjestämässä Ystävänpäivän ”Rakkaus on elämän tarkoitus” open mic -illassa Mustassa Kissassa. Lavalle pääsivät kaikki halukkaat sanataiteilijat esittämään omia tekstejään. Yli kymmenen rohkeaa esiintyjää saivat yleisöltä huikeat aplodit ja vielä suuremmat, jos olivat lavalla ensimmäistä kertaa. 

Tapahtumassa noudatettiin turvallisemman tilan periaatetta, mikä näkyi myös tunnelmassa. Syrjinnästä vapaa ja kunnioittava tila luo ilmapiirin, jossa jokainen saa olla juuri sellainen kuin on, ja jossa jokainen esitys ja esiintyjä saa olla omanlaisensa. Koin itse sekä esiintyjänä että katsojana vapauttavaksi sen, ettei – kerrankin – tarvitse kritisoida, arvioida, pisteyttää, vertailla tai tulla verratuksi.

Ja erilaisia esitykset todellakin olivat – sanoilla leikkimistä, ilottelua, herkkyyttä, heittäytymistä, itsensä avaamista, sanoilla koskettamista. Erityisesti mieleen jäivät Essin intensiivinen ja tarkka Spoken word -esitys, Lappilaiset pojat -duon freestyle sekä Elli K:n sensuelli esitys. Nämä vain muutaman mainitakseni. Huikeita tyyppejä, aivan mielettömiä esityksiä!

Vaikka kirjoitin, ettei illan aikana tarvinnut vertailla tai tulla verratuksi, harrastan hiukan positiivista vertailua: tuli olo, että vau, osaisinpa itsekin kirjoittaa noin, olla noin rohkea! Koen, että olen jo näiden parin illan jälkeen saanut itsekin uskallusta päästää irti luutuneista ajatuksistani ja käsityksistäni, ja ehkä tämä uskallus vielä siirtyy osaksi omaakin tekemistä. 

Lupasin nimittäin itselleni, että kokeilen freestyleä. Tuskin julkisesti, mutta ihan riittävän kuumottavaa on esiintyä oman olohuoneen nurkassa pehmoleluille. Esiintyjänimikin minulla on jo. Se on Palleroporo.

Elli Häkissä
Paikan ja tilan merkitys korostui entisestään, kun perjantaina 15.2.2019 esitykset siirtyivät Häkkiin. Kodin kellarin vanha pankkiholvi oli esitystilana hämmentävä ja yllättävänkin toimiva. Tila itsessään loi merkityksiä ja tulkintoja, jotka muuttuivat esityksen mukaan.

Sanat koskettavat: hivelevät, raastavat, raapivat, kutittavat. Sanataidetta kuullaan seuraavan kerran helmikuun lopussa Mustassa Kissassa, ja pitkin kevättä on luvassa erilaisia tapahtumia. Seuraa Sanaseuraa facebookissa niin pysyt kartalla!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti