keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Tero Huhtalan Kaarina-kappaleen musavideon ensiesitys

Joka tiistainen Setä Mäxin musavisa kokoaa yhteen joka tiistai ryhmän musavisailijoita, yksi ryhmäläisistämme on Tero Huhtala, muusikko, jonka ura musiikin parissa on jatkunut 20 vuotta. Hän toimii yrittäjänä/johtajana pyörittäen Viihde Huhtalat Oy:tä, jolla on DJ-palveluita, karaokea, sekä orkesterivälitystä, ja laitevuokraustoimintaa. Aion tässä tekstissä tuoda esille Teroa ihmisenä, ja kaikista tärkeimpänä, auttaa Teroa julkistamaan uuden kappaleen, jossa Tero laulaa omaa tuotantoaan suomeksi.

Koska mainitsin musavisan, kerron nyt Terosta triviatietoutta, jos sitä joskus musavisassa tarvitsette. Teron innostus musiikkiin tuli jo pienestä pitäen isän mukana keikoilla kulkiessa, sekä isän treenatessa kotona biisejä. Laaja-alaisesti Tero onkin kiinnostunut eri genreistä, vaikka musiikin lokeroiminen ei ole Teron mieleen. Muistakaa tämä jos musavisaan menette.




Kollektiivista musanikkarointia Tero tekee nykyisen työryhmän kanssa, joka koostuu ammattimuusikoista. Tulevilla keikoilla tulette kuulemaan millaisia sovituksia, sanoituksia ja sävellyksiä kyseiseltä kollektiivilta on tullut yhteisen pöydän äärellä. Työryhmään kuuluvat: Tero Huhtala, Jari Karjalainen, Timo Rehtonen, Sami Enbuska, Katariina Kuure, sekä sanoittaja Heidi Kurtti.

Katsojan silmin -blogissa saamme nyt nauttia ihan jostakin uudenlaisesta, nimittäin olet juuri todistamassa julkista ensiesitystä Teron Kaarina-kappaleen musiikkivideosta.  Teron säveltämässä ja Heidi Kurtin sanoittamassa Kaarina-kappaleessa lauletaan pubiruususta. Jari Karjalaisen toteuttama video on kuvattu Pub Hulibumbassa Rovaniemellä. Videon voit katsoa tässä:



Tätä en sitten sanonut ääneen, mutta kerrottakoon että uutta biisiä tehdään jo, sain kuulla että kuukauden kuluttua on mahdollista tutustua seuraavaan Teron sävellykseen, johon Heidi on tehnyt sanoituksen; nimi jääköön vielä kuitenkin paljastamatta, sillä nyt keskitymme Kaarina-kappaleeseen.

On ollut hienoa seurata prosessia vierestä ja istua autossa talvella kuunnellen demoversioita Kaarinasta, jotenkin on hyvin luonnollista kirjoittaa Terosta ja kappaleesta teille esittelytekstiä. Mahtavuutta on tämä kaikki. Nauttikaa ja nähdään keikoilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti