Paluu juurille – sielun maisemia

Bloggaritapaaminen Rovaniemen Teatterilla oli antoisa ja kiertelimme ennen näytöstä uusissa tiloissa ihanan Kati Kuhan opastuksella.

Kävimme tutustumassa mm. Verstaisiin, lavasteisiin, eri työtiloihin, taukotiloihin, niihin tuntureihin siellä Lappia talon katolla. Oltiin siis katon rajassa tuntureitten sisällä. Saattoi se vähän polvissa vapinalta tuntua. Muistan tilat ennen remonttia ja nyt ne on mahtavat! Täytyy sanoa että olen onnellinen teatteriväen puolesta ja iloitsen kuinka raikkaat ja hienot työtilat heillä ovat.

Tutustuimme myös puvustamoon, josta nappasin kuvan erään tulevan näytelmän puvusta. Tarjoan selkään taputuksen ja arvostusta jos tiedät mihin näytelmään tämä tulee!

Pukuloistoa. Kuva: Saija Kestilä

Lappia talossa liikkuminen toi muistoja mieleen, palasin juurilleni. Täällä työharjoittelussa yli kymmenen vuotta sitten Kati Kuhan opastuksella astuin kulttuurin ihmeelliseen maailmaan. Oli huikeaa astua sille käytävälle jossa harjoittelin, opettelin ja tutustuin näytelmiin. Mahtavaa aikaa! Tajusin tätä kirjoittaessa miten tässä nyt palataan juurille vähän joka suunnasta. Näytelmässä Esikoinen 70-luvun ja vähän kaukaisempiinkin mielenmaisemiin, minä entiselle työpaikalle ja kirsikkana kakun päällä teatteri omiin tiloihinsa. Ehkä tämä on palaamisen aikaa?

Esikoinen on voimakas näytelmä, joka varmasti herättää tunteita. Se naurattaa, itkettää, pelottaa, kuohahduttaa ja herättelee ajatuksen ”Miehän muistan tuon tapahtuman!” Tunnustan ihan avoimesti että en ole tutustunut Jari Tervon tuotantoon syvemmin. Tässä kohtaa elämää tulikin se kiinnekohta kun asia muuttuu. Pitää palata juurille ja katsoa lähemmäs. Näin teatteri vaikuttaa ihmiseen, se herättelee, muistuttaa, opettaa, avaa näkökulmia ja kyseenalaistaa.

Näytelmä itsessään antaa kuvan 13-vuotiaan nuoren pojan mielenmaisemasta ja siitä kuinka maailma muokkaa tarinoillaan ja tapahtumillaan nuorta. Muistutus siitä kuinka ihminen tarinoiden takana tulisi ottaa huomioon on loistava. Mieleeni juolahti kuva ihmisestä, joka luo itsestään tarinan ja kasvattaa ulkokuoren, joka ei ole todellinen, suojellakseen sitä sisäistä pientä lasta, henkistä minää. Lapset kuuntelevat tarkasti ympäröivää maailmaa ja oivaltavat kommentit nuoren Jarin suusta muistuttavat tästä. Esme-mummo aiheutti muutaman kyynelnesteen tirahduksen, sillä hänen olemuksessaan oli jotain todella tuttua ja lämmintä. Ihana Pirjo Leppänen! Mahtavia roolisuorituksia kauttaaltaan. Näin on mukava aloittaa uusi teatterikausi. Aion kuluttaa teatterin katsomon penkkiä ahkerasti, toiseen kertaan täytyy näytelmä nähdä.

Kuvassa Jari (Timo Vuento) ja Esme (Pirjo Leppänen). Kuva Jouni Porsanger.

Kuvaaja Petri Teppo

En halua paljastaa näytöksestä liikaa, sillä se on kokoinaisuus, jonka vain sinä voit katsojan silmin nähdä. Paljon mahtuu yhteen vuoteen pienen ihmisen elämässä, sen voin sanoa! Voin vain suurella sydämellä suositella! Näytelmä pohjautuu Jari Tervon romaaniin, jonka Esko Janhunen kirjoitti näytelmäksi. Mahtavuuden ohjasi Kari Väänänen.

Täältä sie löyvät esittelyn ja näytökset. 

Nähdään Teatterissa!