Jentellä on kanttia!

Olen aiemmin lukenut Minna Canthia, osasin odottaa näytelmältä syviä tunteita ja läpi puskevia vahvoja ajatuksia vapaudesta, tasa-arvosta, oikeudesta, vallasta ja totuudesta. Kävin katsomassa 26.1.2019 ”Papin perhe” -näytelmän viimeisen esityksen. 

Pappi Henriikka Valtari, kuvaaja Tatu Kantomaa

Näytelmän käsikirjoitus on Minna Canthin kynästä, mutta sovitus on Sakari Hokkasen. Nykyaikaan sijoitettu Eljas Liinamaan ohjaus ”Papin perheestä” 1800-luvulta osui tähän päivään kapinoivien; toisin sanoen, omaa tarkoitustaan etsivien lasten tarpeesta seurata omaa polkua pois kotoa, jossa kuri ja uskonto kulkevat käsi kädessä. Kohtaukset iskivät kipinää ja sain kiinnekohtia monesta tunteesta ja sanomasta omaan aikaamme, jossa parhaillaan elämme. Kananlihalla istuin ja muutaman kerran unohdin hengittää syvään uppoutuneena näytelmän maailmaan. Harmittaa suuresti, etten aiemmin käynyt katsomassa ”Papin perhettä”, sillä tämän näytelmän olisi katsonut toisenkin kerran antaumuksella.

Papin perheen lapset Jussi, Maiju ja Hanna, kuva Tatu Kantomaa

Pirjo Leppäsen vahva roolisuoritus pappina puree ytimeen, ravistelee ja laittaa miettimään millaista on elää kodissa, jossa uskonnon tulkinta sanoo viimeisen sanan ja läheisyys on työnnettävä pois kaikin keinoin. Kulissien ylläpitäminen ulospäin mahtaa olla rankkaa ja järjestys perheessä on palautettava millä hinnalla hyvänsä. Viimeisenä aseena läheisyys otetaan tarvittaessa käyttöön pintapuolisesti, mutta taustalla piilevät samat kurinpidolliset voimat. Helpotuksena lopussa aatteelliset vastakohdat kohtaavat ja rauha saadaan aikaiseksi.

Läheisyys tuottaa vaikeuksia, kuva Tatu Kantomaa

Pirjo Leppäsen 50-vuotistaiteilijajuhlat alkoivat pian esityksen jälkeen. Teatterin ravintolassa oli lämmin tunnelma, vaikka pihalla paukkui pakkanen.

Lämpimät onnittelut Pirjolle! Koimme ratkiriemukkaita pieniä esityksiä, tietokilpailun ja koskettavia puheita. Maistuvaa ruokaa, upeaa seuraa ja hyvää mieltä viikonloppuun. Kaikkea tätä ohjasi rento yhdessä olo ja kotoinen tunnelma.

Teatterilla on se jännä vaikutus, että se ohjaa kirjallisuuden pariin aina näytösten jälkeen. Nyt on pakko alkaa lukemaan Canthia, löysin kirjahyllystä alkupalaksi ”Valitut teokset” vuodelta 1957.


Ruusun kuva: Pixabay.