Teatterielämys alkaa heti narikassa, kun meitä on toivottamassa tervetulleeksi joukko merirosvoasuihin pukeutunutta henkilökuntaa. Sama teema jatkuu baarin puolella ja lipuntarkastuksessa. Yleisö koostuu tällä kertaa, kuten olettaa saattaa, enemmän vaahtosammuttimen kokoisista teatterin ystävistä. Saliin astuessamme seuralaiseni ilmoittaa olevansa jo niin iso, ettei tarvitse koroketyynyä ja jatkaa iloisesti hypähdellen etsimään paikkojamme. Istumme alas aistimaan ensi-illan tunnelmaa. Pienen odottelun jälkeen valot vihdoin himmenevät ja esirippu nousee.
Kuva: Kaisa Sirén |
Pikkupojat ovat kautta aikain olleet neuvokkaita etsimään aarteita ja taistelemaan näkymättömiä vihollisia vastaan. Rekvisiitaksi riittää usein kotipiha tai lähipuisto ja luonnon antimia hyödyntämällä saa rakennettua aikamoisen asearsenaalin. Tyttöbakteeritkin alkavat tietyssä iässä kiinnostamaan (tai siis ällöttämään).
Paten elämä ei tee tässä poikkeusta. Elämä on täynnä vauhtia ja vaarallisia tilanteita. Varsinkin, kun omaa mielettömän mielikuvituksen. Älypuhelimella voi palata ajassa taaksepäin ja muuttaa valokuvia sarjakuviksi. Merirosvotkin voi hätistää väärästä kohtauksesta pois ihan vain nappia painamalla. Onko kaikki kuitenkaan pelkkää mielikuvituksen tuotetta?
Kuva: Kaisa Sirén |
Seikkailun ainekset ovat kasassa, kun Pate saa lähetyksen Pentti-enolta kaukaa Japanista. Paketista paljastuu supermoderni metallinpaljastin. Tästä lähtee käyntiin huima seikkailu, joka vie Paten ja kolmitassuisen Totti-koiran lopulta Japaniin saakka. Matkan varrella tavataan muun muassa merirosvopäällikkö Hahab naisistoineen, jonka elämäntarkoitus häilyy herkullisesti taistelun ja syömisen välimaastossa. Onneksi Paten älypuhelimella pystyy säätelemään, milloin merirosvojoukkio pamahtaa paikalle. Tai niinhän sitä luulisi...
Mukaan mahtuu myös niin ninjoja kuin kauniita geishojakin, supliikkisesta sumopainijasta puhumattakaan.
Kuva: Kaisa Sirén |
Helka Periaho Patena on vähintäänkin innostava. Kikkaratukassa ja raitapaidassaan hän muuntautuu hämmästyttävän luontevasti pojan rooliin. Muut roolit täydentävät ja tuovat onnistuneesti lisää syvyyttä Paten hahmoon. Marko Syysmaa loistaa Totti-koirana. Koirat ovat viisaita otuksia, eikä Totti tee tässä poikkeusta. Nerokas mieli korvaa puuttuvan tassun ja ihan muina koirina matkustetaan muun muassa lentokoneen matkustamossa. Kuka ruumaan sitten matkan ajaksi joutuu, jääköön tässä vaiheessa salaisuudeksi.
Markku Lukan esittämä Pentti-eno oli omasta mielestäni ehdottomasti esityksen riemukkain hahmo. Suhteellisen voimakkaasti hikoileva, pehmeä ja pyöreä hammasrattaiden suunnittelija, joka on vakuuttunut, että ilman rattaita systeemi lakkaisi pyörimästä. Ja kuten enojen kuuluu, heittäytyy hän seikkailuun koko hellyttävällä sumopainijan olemuksellaan.
Seuralaiseni 9v seurasi tarinan etenemistä tarkkaavaisesti, eikä pieninkään yksityiskohta jäänyt huomaamatta. Ehkä seura tekee kaltaisekseen, huomasin itsekin hihkuvani välillä innosta.
Kunpa me aikuisetkin muistaisimme aina välillä heittäytyä mielikuvituksen vietäväksi!
Seikkailuntäyteistä kevättä,
Laura
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti