Teatterisota apatiaa ja aggressioita vastaan

Teatterisodassa (ja -rakkaudessa?) kaikki on sallittua, ja tämä asenne totta vieköön näkyi myös vuonna 2017. Jos tuomarina on papukaija, juontajana kyborgi ja asentona keittiönpöytä, mitä muuta voi odottaa kuin silkkaa anarkiaa? 

Jussi Olavi Jokinen joutui taas olemaan monena. Taide vaatii uhrinsa, ja Jussi saapuikin paikalle arkussa, kyynelehtivien kollegoiden saattelemana. Näppärästi tekniikan pojat kuitenkin korjasivat ruumiin kasaan jeesusteipillä. Kauan ei kyborgi-Jussi saanut nauttia juontajuudesta, kun hänet kaapattiin Punaisen hevosen joukkueeseen ja pestin valtasi kaksikko Siitonen-Kaaretkoski. 

Juontaja-kyborgi-Punainen hevoinen-Jokinen

Perjantai-illan voittajaksi nousi Lapin ylioppilasteatteri  -  LYT:n nuorukaisten karisma vetosi tuomareihin ja yleisöön. 

Illan jälkeen bloggari kotiutui hämmentyneissä tunnelmissa. Vaikka sodan ensimmäinen päivä tarjosi riemukkaitakin hetkiä, loppua kohden intensiteetti väljähtyi ja päällimmäinen aatos mielessä oli se, että kettuilukin on taitolaji. Raja lempeänpistävän sisäpiirikuittailun ja ilkeilyn välillä on hiuksenhieno.

Myös lopettaminen on taito – sen soisi myös joukkueiden muistavan. Kun ideat on käytetty, kohtaus pitäisi jotenkin hoitaa jos ei nyt kauniiseen niin ainakin jeesusteipillä kasattuun loppuunsa.

Lauantaina Jussi oli – taivaan kiitos, sanoo lapsensa kummatäti – palannut ihmiseksi, ja heti illan aluksi päästiin nauttimaan joukkueiden etukäteen valmistelluista kolmen minuutin esityksistä. Suomen historiasta piti valita viisi sykähdyttävintä hetkeä. Näissä teatterin eri keinoin esitetyissä kokonaisuuksissa näkyi jälleen kerran rovaniemeläisten tekijöiden ammattitaito, osaaminen ja heittäytymisen taito kaikessa loistokkuudessaan.

Studio Solun tulkinnassa korostuivat herkkyys ja kauneus, uusintaversio taas oli ihanan räävitön. Sirkus Taika-Aika toi riemukkaalla tavalla esiin naisten historiaa – kulttuurihistorioitsija kiittää! Koskettavimmat hetket tarjosi Teatteri Aurore B. Irene Tikan tulkitsema eksyneen hämmentynyt Matti Nykänen jää mieleen pitkäksi ajaksi. Aurore B:n esityksissä näkyi ehkä eniten näyttelijäntaito ja uskottavien, ehjien hahmojen rakentaminen. 

Lentävä Poro peittosi finaalissa LYT:n kokeneen improajan varmuudella. Ei voi kuin ihailla sitä nopeutta, tarkkuutta ja ammattimaisuutta, millä Lentävät poron Julius, Jonne ja Risto työskentelivät.

Teatteri ei todellakaan ole vain harmitonta huvia. Vaikka kotiin lähtiessä totesimme ystävän ja puolison kanssa, että suupieliä pakottaa nauramisesta, Teatterisodan aikana ehdin ainakin itse käydä läpi tunteita skaalan laidasta laitaan.

Näyttelijöiden lisäksi myös tuomaristo ilahdutti kiteytyksillään. Estotonta verbaaliaktobatiaa tarjosi etenkin ensikertalainen, Sonja Sonkkeli ”some-jumala” Huhtaniska. Rosenvallin Jannen terävistä huomioista nostin blogikirjoituksen otsikkoon (teatteri)sodan apatiaa ja aggressioita vastaan. Näinhän se on. Päätän raporttini Janhusen Esen viisaisiin sanoihin: ”Se vain tekee elämästä niin paljon rikkaampaa, kun ei ole mitään tolkkua missään”.

- PÄLVI -