Siunattua hulluutta

Rummukaisen veljekset viemässä nuorinta, Elmeriä, hullujenhuoneelle. ”Pojalla on pääkuori tehty niin ohkasista tarpeista että tyhmyys paistaa läpi”, toteavat Ana ja Vilippus, ja istuttavat itsensä ja Elmerin kieseihin. Alkaa matka, jonka aikana kaikki ei mene putkeen. Eikä se matkan päätöskään ihan suunnitelmien mukaan mene.

Aapelin klassikkoteksti – yhteiskunnallinen satiiri, jossa lähes ensi repliikeistä asti pohditaan, kuka oikeastaan on viisas. Omituisia hiippareita, stereotyyyppisen lipeviä pappeja, polvihousuisia opettajia, säheltäviä poliiseja ja ties mitä; loppujen lopuksi ainoa järkevältä tuntuva koko porukassa onkin Elmeri. Ja niin kai se tarkoitus olikin. Jos nyt vähän juttelee heppojen kanssa tai katselee taivaan pilviä, onkos se muka merkki hulluudesta?

Rovaniemen teatterin versio Siunatusta hulluudesta on pitkä, lähes kolme tuntia. Joulukuisena iltana oli pakko miettiä, että jaksaako jaksaako, vai olisiko parempi jäädä kotiin nukkumaan. Onneksi en jäänyt! Hillitöntä tykitystähän se oli. Rosoista, repaleistakin, särmikästä, haikeaa ja muikeaa. Tyylilajeja sekoiteltiin surutta. Jossain muussa yhteydessä olisi todennäköisesti miettinyt, että miksi ihmeessä keskelle suomalaista kansannäytelmää roudataan poikkihuiluja ja flyygeli (jota muuten soitti hevonen). Nyt se tuntui ihan loogiselta. Etenkin kun se hevonen (siviilissä Anna Laakso) soitti jumalaisesti.

Veikeimmät ja puhuttelevimmat hetket liittyivät jälleen kerran rytmiin ja läsnäoloon. Juulianna Mäkelän esittämä lied-parodia oli ihan siinä koomisen ja kornin rajoilla, kuten kaiketi oli tarkoituskin, kallistuen kuitenkin edellisen puolelle. Marko Syysmaan ja Kari Koivukankaan eli Vilippuksen ja Anan sanailu, jossa jälkimmäinen kaikuna komppaa edellistä, soljui nautittavasti. (Se toi myös mieleen ystävän lasten keskustelun, jossa nuorempi toisti selkokieliversiona vanhemman sanomiset. - Lähdemme nyt matkalle kohti haamujen maata! - Me mennään kellariin!)

Jälkeenpäin kuulin, että Syysmaalta oli esityksen aikana katkennut akillesjänne. Mistään sitä ei kyllä huomannut, ainakaan takapenkille asti ei kuulunut huutoa tai valitusta. Mies oli mukana loppuun asti. Ihmeen sitkeä tyyppi! Esitykset jatkuvat siis vasta ensi vuoden puolella. Menkää nyt ihmeessä katsomaan!

- Pälvi -