tiistai 5. maaliskuuta 2019

Kanssakulkijat - Taiteilija Anu Usvan teoksia ihmisten ja eläinten vuorovaikutuksesta

Valitsin Arktikumista satunnaisotannalla Anu Usvan näyttelyn Kanssakulkijat. Teoksien kautta voi sukeltaa arktisen alueen kotieläinten ja eläinten kanssa elävien ihmisten maailmaan. Näyttely kostuu erilaisista installaatioista, joissa on yhdistetty kuvaa ja ääntä. Avaraa tilaa rikkoo välillä kaiuttimista kuuluva lehmän ammunta ja puheen sorina. Kaksi teoksista tuo tilaan elävyyttä, videon heijastaessa rauhallista liikettä niiden päälle.

Kuva: Laura Lehtola
Näyttelyn pääosassa on jakutiankarja, jonka sopeutumista pohjoisiin olosuhteisiin näyttely kuvaa. Suomen Kulttuurirahaston tukema näyttely on toteutettu yhteistyössä Arktisen keskuksen ja Luonnonvarakeskuksen tutkijoiden kanssa.

Alkuun on todettava, että itse näyttelyn löytäminen tuotti hieman haasteita. Aikamme harhailtuamme, palasimme kanssakulkijani kanssa infotiskille kysymään apua. Tiskilläkin jouduttiin hetki pohtimaan, että mistäs se tällainen näyttely löytyikään. Löytyihän se sitten lopulta, mutta jonkinlaisia tarkempia opasteita olisi allekirjoittanut kyllä kaivannut.

Näyttely itsessään on aika pelkistetty. Iso tila, jossa on muutama isohko teos; kolme eläin- ja luontoaiheista maalausta, suurista puuhelmistä tehty geenijonoinstallaatio sekä toinen installaatio, joka tuottaa kaiuttimien kautta talven ja pohjoisen kylän elämisen ääniä. Kolmas installaatio on lyhytelokuva, joka esittelee elämää pienessä venäläisessä kylässä. Video tuntuu alkuun pätkivän, mutta sitten huomaan miettiväni kuuluuko se sittenkin asiaan? Vähän myöhemmin video alkaa pyörimään katkomatta. Kenties taiteilijan ajatuksena on ollut pysäyttää kuvaa, jotta se vangitsisi paremmin katsojan mielenkiinnon?

Arki Siperian karuissa ja vaatimattomissa olosuhteissa ei varmasti ole helppoa. Ihminen antaa suojaa ja ravintoa eläimille ja eläin ruokkii ihmistä, tuo elannon ja lämpöä. Symbioosi, joka on kehittynyt vuosisatojen saatossa.

Kuva: Laura Lehtola
Teokset, joissa yhdistetään maalaus ja video, ovat näyttelyn mielenkiintoisinta antia. Omaa esteettistä silmääni miellyttivät etenkin sinisen sävyiset maalaukset, joihin oli heijastettu liikettä. Tähtipölyä ja Odotellaan-nimiset teokset ovat rauhoittavia ja hypnoottisia, joita unohtuu helposti tuijottamaan pidemmäksikin aikaa. Liikkeen ja kuvan yhdistäminen tuo uutta perspektiiviä ja tuoreutta teokseen, se herää ikään kuin eloon.

Verrattuna perinteiseen kuvataiteeseen, interaktiivinen, eri aistit huomioiva näyttely on moniulotteisempi. Kaiuttimista kantautuva lehmän ammunta, toisessa teoksessa vaeltavat hevoset ja seinän kokoinen helminauha tekevät tilasta elävän. Neljän jälkeen arki-iltana on museossa pahin kiire jo rauhoittunut. Tekee hyvää pysähtyä teosten äärelle ilman ylimääräisiä häiriötekijöitä (lue: puhelin äänettömälle) ja keskittyä kerrankin vain yhteen asiaan kerrallaan.

Taide on kuin runous, joka (toki) sekin on yksi taiteen muodoista. Ja aivan kuten runo, voi taidekin olla melkein mitä tahansa. Molempia voi tulkita lukemattomilla eri tavoilla. Sanontakin sen jo sanoo, kauneus on katsojan silmässä.

Taide on parasta terapiaa -terveisin,
oman elämänsä ruuhkavuosia elävä Laura

sunnuntai 17. helmikuuta 2019

Rakkaus on kaikista suurin – sanataidetta Mustassa Kissassa ja Kodissa


Tämä on kontaktilaji, totesi vieressäni istunut Sari sanataideillan paussilla. Ja niinhän se on: lavarunon esittäjän ja yleisön välinen kontakti, ihmisten välinen yhteys on se tärkein asia, oikeastaan ainoa, mitä on. Jos kontaktia ei synny, sanat jäävät merkityksettömiksi. Esitystilanne muokkaa tekstin omanlaisekseen. 
Essi: Rakkaus on kaikista suurin.

MustaKissa Kuppilassa ja Hostel Café Kodissa yhteys todellakin syntyi. KotiKissa-Kulttuuriviikonloppu alkoi Sanaseuran järjestämässä Ystävänpäivän ”Rakkaus on elämän tarkoitus” open mic -illassa Mustassa Kissassa. Lavalle pääsivät kaikki halukkaat sanataiteilijat esittämään omia tekstejään. Yli kymmenen rohkeaa esiintyjää saivat yleisöltä huikeat aplodit ja vielä suuremmat, jos olivat lavalla ensimmäistä kertaa. 

Tapahtumassa noudatettiin turvallisemman tilan periaatetta, mikä näkyi myös tunnelmassa. Syrjinnästä vapaa ja kunnioittava tila luo ilmapiirin, jossa jokainen saa olla juuri sellainen kuin on, ja jossa jokainen esitys ja esiintyjä saa olla omanlaisensa. Koin itse sekä esiintyjänä että katsojana vapauttavaksi sen, ettei – kerrankin – tarvitse kritisoida, arvioida, pisteyttää, vertailla tai tulla verratuksi.

Ja erilaisia esitykset todellakin olivat – sanoilla leikkimistä, ilottelua, herkkyyttä, heittäytymistä, itsensä avaamista, sanoilla koskettamista. Erityisesti mieleen jäivät Essin intensiivinen ja tarkka Spoken word -esitys, Lappilaiset pojat -duon freestyle sekä Elli K:n sensuelli esitys. Nämä vain muutaman mainitakseni. Huikeita tyyppejä, aivan mielettömiä esityksiä!

Vaikka kirjoitin, ettei illan aikana tarvinnut vertailla tai tulla verratuksi, harrastan hiukan positiivista vertailua: tuli olo, että vau, osaisinpa itsekin kirjoittaa noin, olla noin rohkea! Koen, että olen jo näiden parin illan jälkeen saanut itsekin uskallusta päästää irti luutuneista ajatuksistani ja käsityksistäni, ja ehkä tämä uskallus vielä siirtyy osaksi omaakin tekemistä. 

Lupasin nimittäin itselleni, että kokeilen freestyleä. Tuskin julkisesti, mutta ihan riittävän kuumottavaa on esiintyä oman olohuoneen nurkassa pehmoleluille. Esiintyjänimikin minulla on jo. Se on Palleroporo.

Elli Häkissä
Paikan ja tilan merkitys korostui entisestään, kun perjantaina 15.2.2019 esitykset siirtyivät Häkkiin. Kodin kellarin vanha pankkiholvi oli esitystilana hämmentävä ja yllättävänkin toimiva. Tila itsessään loi merkityksiä ja tulkintoja, jotka muuttuivat esityksen mukaan.

Sanat koskettavat: hivelevät, raastavat, raapivat, kutittavat. Sanataidetta kuullaan seuraavan kerran helmikuun lopussa Mustassa Kissassa, ja pitkin kevättä on luvassa erilaisia tapahtumia. Seuraa Sanaseuraa facebookissa niin pysyt kartalla!