| Mielensäpahoittaja puhdetöissä. Kuva Jouni Porsanger. |
”Onko nakki eläin?” kysyy lapsenlapsi mielensäpahoittajalta
joulupöydässä. ”Ainakin enemmän kuin kalkkuna”, vastaa tämä. Siitä taas
kalkkunan paistanut miniä pahoittaa mielensä, mutta ei näytä sitä. Mutta yksi
tietää: osuihan se piikki, kjäh kjäh!
Tuomas Kyrön kirjoista tuttu Mielensäpahoittaja, vanha
kärttyinen mies, on nyt tavattavissa Rovaniemen teatterissa. Häntä kannattaa
ehdottomasti käydä tapaamassa, vaikka hänen kanssaan ei olisikaan samaa mieltä
maailman epäkohdista – lättähattujen kepposista, tv-ohjelmien laadusta tai
siitä, onko riisi suomalaiselle oikeaa ruokaa. (Kyllä ei ole mielensäpahoittajan mielestä.) Pojankin tapaa, sen joka yrittää saada isänsä
uskomaan ettei vanha omakotitalo ole tälle enää turvallisin paikka asua. Mutta
mihinkä sitä ihminen kotoaan lähtisi!
Olen aiemmin nähnyt Mielensäpahoittajan näyttämöllä Turun
Linnateatterissa. Silloin vähän jännitti, kuten aina, kun suosikkihahmo, jonka
itse mielessään on kuvitellut, tuodaan silmien eteen jonkun toisen tulkitsemana.
Kokemus ei kuitenkaan ollut paha. Nyt päästiin kuitenkin vielä lähemmäs ydintä. Vesa-Matti Komonen tavoittaa jotain
Mielensäpahoittajalle niin kovin ominaista: kiukkuisuuden alla olevan muutoksen
pelon, epävarmuuden ja herkkyydenkin. Sairaalassa olevaa vaimoa on ikävä, omaa
nuoruuttakin ehkä kaipaa, tai ainakin sitä kun asiat olivat vielä niin kuin
niiden kuuluu olla ja itse oli jaksava ja kykenevä.
Mielensäpahoittaja ja poika-näytelmän rytmi on verkkainen –
niin kuin vanhan miehen rytmi on. Se pakottaa hellittämään hetkeksi,
rauhoittumaan ja hengittämään. Mielensäpahoittajalle voi ärtyä ja nauraa, mutta
päällimmäiseksi tunteeksi jää kuitenkin liikutus ja rauha.
- Pälvi-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti