Veljet keskenään - tarina inhimillisyydestä

Johannes ja Hannes, veljet keskenään. Kuva: Petri Teppo.

Onko mahdollista olla valitsematta puoltaan aikana, jona kansa jakautuu kahtia? Voiko ystävä säilyä ystävänä, jos aatteet riitelevät?

Rovaniemen teatteri Veljet keskenään tuo näkyviin ja kuuluviin kaksi tarinaa, kahden miehen äänen. Ystävät, työmies Johannes (Joni Kuokkanen) ja kauppias Hannes (Vesa-Matti Komonen) ovat ystäviä vielä kuoleman jälkeenkin – eivät läheskään aina samaa mieltä asioista, mutta mitäpä siitä. Eikö ystävä ole juuri sellainen, jonka kanssa voi riidellä ilman pelkoa, että tämä suuttuu, loukkaantuu ja kääntyy viholliseksi?

Esko Janhusen käsikirjoittama ja Eljas Liinamaan ohjaama näytelmä kertoo 1900-luvun alkukymmenistä, ajasta, jolloin Suomi oli vielä vauva ja olot sellaiset, ettei meidän aikanamme elävä niitä voi edes ymmärtää. Köyhyys, valta, simputus, jatkuva nälässä raataminen, syöpäläiset, pakkanen. Huonot olot tiivistyivät kapinaksi, kapina sodaksi, tappamiseksi, vihaksi, kostoksi.

Näytelmän alkupuolella päässäni soi Oiva Väre -yhtyeen biisi Turvesoiden suuret herrat: ”Miksei lauleta turvesoista, niin kuin lauletaan puuvillapelloista. Miksei lauleta turvesoiden suurista herroista?” Niinpä. Ja miksi niin vähän lauletaan savotoista, niiden kurjista oloista? Tai pienistä, köyhistä mökeistä, laihasta vellistä, langanlaihoista lapsista?

Johannes raataa ja ottaa kantaa, ja kuolee lopulta aatteensa puolesta. Tai kuolee vain – sitä, olisiko hän aatteen vuoksi halunnut kuolla, ei kukaan kysynyt. Lopulta hän väsyy aatteeseen, väsyy kaikkeen, kaipaa rauhaa, jota vain ei tunnu tulevan.

Ei ole olemassa ihmistä ilman yhteiskuntaa, eikä yhteiskuntaa ilman ihmisiä. Tapahtumat eivät saa alkuaan tyhjästä. Viha ja katkeruus nousevat olosuhteista, mutta myös henkilösuhteista. Aatteet ovat ihmisten aatteita, mutta myös inhimillisyys on ihmisen ominaisuus. Veljet keskenään kertoo ainakin minun mielestäni juuri siitä, inhimillisyydestä.

Sisällissota on etenkin tänä vuonna läsnä monin tavoin. Viimeksi luin Heidi Könkään romaanin Sandra, jossa sodan yleisyys hälvenee ja muuttuu konkreettiseksi, paikalliseksi yhden paikkakunnan ja perheen suruksi. TEHDAS teatterissa Turussa taas Punavalkoinen Turku – Värit ovat vapauden -esitys näyttää kaksi erilaista naista, joille vapaus merkitsee hyvin erilaisia asioita. Nämäkin naiset kuitenkin kohtaavat toisensa, näkevät toisensa. Niin kuin Johannes ja Hannes.

Veljet keskenään on ennen kaikkea näiden kahden miehen, ystävyyden tarina. Siinä on myös muistumia vuosien takaisesta Pihkaniska-monologista, jota esitettiin Lapin Ylioppilasteatterissa. Jo tuolloin Johanneksen ihastus Kaisa jäi kiehtomaan mieltäni. Veljet keskenään tuo myös esiin välähdyksiä Kaisasta. Ehkä seuraavaksi saamme kuulla hänen tarinansa?

- Pälvi -