Astuin ensimmäistä kertaa elämässäni
11.12. Lapin Hulluun ja koin ahaa elämyksen. Pidin siitä elämyksestä,
joka sieluni sopukoihin virtaavasti kertoi, että tämä on tilava ja
hieno paikka! Joulushoppailun ohessa suosittelen pistäytymään
vaikka kaakaolla. Illemmalla sitten voi vähän pipoa höllentää,
irrottaa kohmettuneen kätensä ostoskassista ja siirtyä
henkilökunnan palvelualttiiseen hellään huomaan.
Eteenpäin, sanoi hullu lumessa. Vilhoa
ohimennen moikaten, kohti ylätasanteen lavaa kävi askeleemme. Sain
pyynnön tulla kirjoittamaan tästä megalomaanisesta
spektaakkelista, Aki Mikkosen levyjulkkarikeikasta. Miettikäämme
että Aki on neljä vuotta tehnyt levyään ja sieltä voi kuulla
miehen ajatuksia elämästä ja olemisesta. Huippu juttu!
Kuva: Pekka Hartikainen |
Tapasin Tapani ”Tapsa Tappuli”
Hallikaisen, joka myllytti juontajan roolissa ja kertoi Akista
asioita, joita emme välttämättä ennen tienneet. Voisin sanoa
Tapania moottoriturvaksi, nimittäin hiljaiseksi hän ei jäänyt ja
sanavalmis. Yhtenäisenä showna toimiva ja rytmitetty mutta iloinen
ja keveä yhtäaikaa, vähän niinkuin laatuviinit, minulle on
kerrottu. Tai sitten keksin tuon juuri. Lavalla oli Akin lisäksi
kaksi Korvaboosty-yhtyeen jäseniä soittamassa. Jari Karjalainen
kosketinsoittimissa ja Sami ”Kone” Enbuska perkussioissa.
Arvatkaapa kuka päätyi levymyyntiin?
Tämä oli sellainen hyvän mielen
keikka ja kansa tanssi, kunhan ensin poistimme matot pois alta
tanssilattialta. Toinen vaihtoehto olisi ollut olohuone tanssit
sukkasillaan, mutta päädyimme helpompaan ratkaisuun. Kuvasin
keikalla Akin levyn nimikkobiisin Poltetta.
Aki Mikkonen, tuo lavojen loiste, meni
ja avasi juuri uudet nettisivut, käyhän tutustumassa ja tilaa
vaikka pukin konttiin levy mieltäsi/jonkun toisen mieltä
ilahduttamaan. Aki kertoi että helmikuun puolella tuleekin isompi
levyjulkkarishow. Myös ulkomaille on tilausta, Brysseliin on
keikalle käynyt kutsu alkukeväälle. Menehän Aki ja käy jakamassa
poltetta maalimalla.
Triviaa: Tämän tekstin luomisessa on
käytetty 8 dl vahvaa poltetta ja hyppysellinen aamuista kipinää.
Vahva polte on kahvi, kuten useimmat kahvinsuurkuluttajat jo tiesivätkin,
sitä saa ostettua täältä.
Jäätävä raportti
VastaaPoistaJäätävä raportti
VastaaPoista