Kolme sisarta ja elämisen sietämätön keveys

En tiennyt Kolmesta sisaresta juuri mitään ennen lauantaista ensi-iltaa. Ei siis ollut ennakkoluuloja, eikä liioin ennakko-odotuksia ja hyvä niin.

Esitys sopii fyysisesti hyvin Tieva-näyttämölle. Koko lava on otettu haltuun ja rakennettu onnistuneesti kuvaamaan sisarten kotia, joka onkin näytelmän keskipiste ja hermokeskus. Vahvat värit lavasteissa tuovat kontrastia ja eloa, saavat sen ikään kuin heräämään henkiin. Välillä unohtuu täysin, että ollaan synkässä varuskuntakaupungissa. Kaikesta ankeudesta huolimatta sisarten kodissa on jotakin äärimmäisen kotoisaa. Haluavatko he todellakin niin kipeästi pois kaupungista? Vai onko aika vain tehnyt tehtävänsä ja ylistyslaulu Moskovasta jäänyt päälle, antaahan se oivan aiheen olla tyytymätön elämäänsä? Ei tarvitse ottaa vastuuta, koska vika ei ole itsessä vaan tässä jumalan hylkäämässä kaupungissa

Olga (Helka Periaho), Irina (Malla Ylijurva) ja Maša (Eeva Hautala). Kuva Kaisa Sirén.

Sisaret ovat selkeästi omia persooniaan, joita kaikkia yhdistää sama turhautumisen ja mitäänsanomattomuuden verkko. Elämä valuu ohitse, mistään ei saa kiinni. Helka Periahon esittämän Olgan melkein jopa liioiteltu artikulointi naurattaa. Ikään kuin hän eläisi idioottien kuplassa - idioottien, joille pitää puhua hitaasti ja selkeästi, jotta viesti menee perille. Olga on kuitenkin samalla myös joukon huolehtija ja ns. äitihahmo, joka huolehtii, huolestuu ja huokailee. Kukkaistyttö Irina puolestaan ihmettelee maailman menoa viattoman näköisillä ja lautasen kokoisilla silmillään. Hymyilee ja kikattaa hysteerisesti, kuin viimeisenä oljenkortena tylsyyden ja turhautumisen ankealla tiellä. Sisarista kolmas, eteerisen kaunis ja kaikessa synkkyydessäänkin upea ilmestys Maŝa lepäilee divaanillaan, kuin hänen ylhäisyytensä konsanaan. Epätyydyttävä avioliitto kiltin, mutta äärimmäisen tylsän aviomiehen kanssa on ajanut syrjähyppyjen tielle. Salasuhteessa räiskyy ja kipinöi ja eroottinen lataus välittyy hetkittäin todella uskottavasti.

Irina (Malla Ylijurva), Olga (Helka Periaho) ja Maša (Eeva Hautala). Kuva Kaisa Sirén.

Jos tarinaa ei tunne ennalta, voi tuntua hämmentävältä, kun sisarten kotiin lappaa sisään ja ulos jos jonkinmoista kulkijaa. Pisteenä iin päälle hulvattoman veikeät ja kumijalkaiset sotamiehet, joiden ripaska on lievästi sanottuna lennokasta. Trafiikkia siis riittää, eikä aika käy pitkäksi. Henkilöhahmot ovat lievästi sanottuna herkullisia. 

Kun elämästä ei tarvitse ottaa vastuuta ja kaikki on enemmän ja vähemmän yhdentekevää, käytetään kaikki ylimääräinen aika juhlimiseen ja asioiden jatkuvaan vatvomiseen. Ja jos aikaa jää, rakennetaan olemattomista asioista huoneen kokoisia kriisejä. 

Tarina voisi yhtä hyvin sijoittua 2000-luvulle. Me hyvinvointivaltiossa eläjät osaamme kyllä aivan yhtä lailla huokailun ja tyhjästä valittamisen jalon taidon. Mutta vieraita – tai edes tuttuja ei vain tulla tupsahtele enää kylään ilmoittamatta. Hyvänen aika sentään, siitähän pitää ensin sopia viikkoja etukäteen.

Kolmea sisarta kuvataan romanttiseksi draamaksi, mutta minun mielestäni tyylilaji taipuu enemmän tragikomedian puolelle. Sarkasmi on hyvät naiset ja herrat taitolaji ja minuun se iskee kuin metrinen halko takaraivoon. 

Käykää  ihmiset teatterissa ja nauttikaa, ei vaivuta melankuolioon!