Tuomas ja Ruupertti, tekijä ja hahmo. Kuva sarjan fb-sivu. |
Piereskelevä
ja epävarmuuttaan sukkeluuksiin peittelevä Keijo. Jäyhä ja mukava Kalle. Ja
Antti, se tavallinen fiksu ja kiva poika, joka on ihastunut punatukkaiseen
Jaanaan. Ja tietysti pissisbeibsut Jemica ja Sussu, ja ne pöljät
urheilijapojat, ja opettajat jotka eivät osaa käyttää älypuhelintaan, ja
liikkatunnit tehottomine punnerruksineen… Ehdoton suosikkini on silti hömelö Ruupertti, jonka r:llä alkava tunnuseläin on "orava". Eikun "rumpali".
Rovaniemeläisen
Tuomas Toivaisen suunnittelema ja toteuttama sarja Hullu hullumpi yläaste on kertakaikkisen riemastuttava. Aika
käsittämätöntä on myös se, että jäbä on (vasta) seitsemäntoistavuotias!
Yläasteajoista ei siis ole kovin kauan. Silti hän osaa poimia esiin sen
oleellisen, johon nelikymppinen, yläasteaikansa kasarin aikaan elänytkin pystyy
samastumaan. Puhumattakaan siitä, että hän on itse toteuttanut sarjan käsikirjoittamisesta animointiin, editointiin ja tunnusmusiikkiin - ja näyttelee vielä kymmenisen ääniroolia.
YLEn
nuortenohjelma Summeriin viiden minuutin jaksoiksi tehty sarja on noussut
hitiksi. Joulun aikaan Yle Areenassa julkaistiin myös Toivaisen yläasteella
tekemä animaatiolyhytelokuva Karin enkelit. Elokuva kertoo pikkukaupungin
yläasteesta, sen rehtorista Karista sekä hänen enkeleistään eli sekopäisistä
opettajista.
Herkkua
on luvassa lisää, ja toinen kausi on jo luvassa. Sitä odotellessa voi katsoa
kahdeksanosaisen Näin tehtiin Hulluhullumpi yläaste -sarjan. Tuomas Toivainen avaa joka osassa työskentelymetodejaan
ja kertoo, miten toteutettiin esimerkiksi ääninäyttelijöiden työskentely,
animointi ja editointi. Sarjan ääninäyttelijöiden joukosta löytyvät paitsi
Toivainen itse, myös meidän oma bloggarimme Malla Ylijurva. OMG Malla sä oot ihqu!
Hullu
hullumpi yläaste -sarja on ehdolla vuoden 2015 parhaaksi lasten- ja
nuortenohjelmaksi Kultainen Venla -palkintogaalassa. Peukut pystyyn!
- Pälvi -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti