Hannu Friman esittää pääroolia tyylilleen
uskollisena. Anteron tarina etenee takaumien kautta ja kertoo erään suomalaismiehen kasvutarinan
onnenhetkineen ja karikkoineen. Sundqvistin omaperäiset ja yltiörealistiset sanoitukset tukevat
tarinaa onnistuneesti ja heräävät aivan uudella tavalla eloon Tatu Kantomaan ja
Timo Rehtosen livebändin elävöittämänä. Annu Nietula esittää Anteron naisia
elämän eri vaiheissa ja liukuu lavalle usein melkein huomaamatta. Milloin rauhallinen
hymy huulillaan, milloin taas syljeskelevänä ja rekkamiehen lailla kiroilevana
lähiöpirkkona. Niin Elina, Marja-Leena kuin Laura Jenna Ellinoorakin tulevat illan aikana tutuiksi.
Kuva: Anna-Reetta Kytölahti / Uusi Rovaniemi |
Väliajan jälkeen mukaan liittyy Janne Raappana kahden laulun
ajaksi. Laulut eivät ole Leeviä eivätkä Sundqvistin käsialaa ja kohtaus tuntuukin jotenkin
irralliselta. Esiintyjänä Raappana kuitenkin on karismaattinen ja tulkitsee
sykähdyttävästi.
Anteron elämässä on nousuja ja laskuja ja pohjalta on ponnistettava yhä uudelleen. Vaikka Leevi and the Leavingsin musiikki on suurimmalta osin hulvatonta ja ironista, ovat aiheet arkisia ja niistä on helppo tunnistaa ihmisen kasvutarina. Esityksen haasteena onkin tasapainoilla mollivoittoisen harmauden ja kieli poskella tehdyn parodian välimaastossa, niin ettei kumpikaan mene liian överiksi.
Yksi yhteen, musiikki on eittämättä esityksen parasta antia ja taitava
kahden miehen livebändi tekee siitä erityisen nautittavan.
”mä jos löytäisin kaukaiseen paikkaan
alle omenapuun
sinne veisin tyttöni luonnonraikkaan
suloisen mustikkasuun”
alle omenapuun
sinne veisin tyttöni luonnonraikkaan
suloisen mustikkasuun”
Näihin sanoihin ja tunnelmiin, nautitaan kesästä ja
teatterista!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti