Puusta tehty. Kuva Konttisen kesäteatteri. |
Kehno
kesäteatterinäytelmä kaatosateessa – siitä saa aika monta kesäsuorituspistettä, vai mitä?
Konttisenkesäteatterin tämän kesän esityksen ennakkonäytöksessä surkeuspistesaalis jäi nollille.
Yksi: aurinko paistoi koko esityksen ajan. Villapaidat, kalsarit ja sadeviitat
saivat tällä kertaa jäädä reppuun.
Ja
kaksi: esitys oli kertakaikkisen mainio! Kehnoille kesänäytelmille kyllä
virnuillaan Oiva Nuojuan käsikirjoittamassa ja ohjaamassa Pinokkiossa lempeästi,
mutta näytelmä onnistuu ilahduttamaan, viihdyttämään ja hauskuuttamaan pikkukatsojia.
Yksi nauroi tauotta koko ensimmäisen näytöksen ajan, mikä kieltämättä nosti tunnelmaa
muuallakin katsomassa.
Ja löytyy esityksestä tietysti koukkuja aikuisillekin.
Sidekick-tyypit
vievät tälläkin kertaa potin, tai siis ne muutamat eurot joita taskun pohjalta
pätkäduunareilla löytyy. Freelancerin hommissa keikkaduunista toiseen hyppelevä
Omatunto Sami Sirkka eli Hantulan Eikka on hurmaava, eikä se terssin heitto
melodioissakaan niin kamalasti kiusannut (edes tällaista sävelpuhtausnipoa).
Lemppareitani olivat silti ehdottomasti ovela Kettu Mona Huczkowski ja sen pölijä
Katti-kaveri Meri Forsman.
Esityksen
hauskat, tarttuvat ja haastavatkin biisit on tehnyt Pinokkion roolin näyttelevä
Jarno Jokiharju. Etenkin loppulaulu soi kauniin moniäänisesti – varmana laulajana
jo mainittujen näyttelijöiden lisäksi loistaa ihana bloggarimme Malla.
Niin
että menkääpä nyt hyvät ihmiset katsomaan Pinokkiota! Siihen on vielä loistavan
monta tilaisuutta!
-
Pälvi -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti