Seitsemän sooloa - nukketeatterin ihanuutta!

Festaritoimisto ja ihanat piparit. Kuva Lapin nukketeatteriyhdistys.

Perjantaiaamu syyskuussa, Wiljamin lämpiö, räsymatot ja pihlajanmarjat, kauniisti koristellut piparit ja talo täynnä odottavaa mieltä. Voiko parempaa olla?

Nukketeatterifestarit 7-sooloa olivat alkamassa, ja hätinä muistin että perjantai oli vielä työpäivä. Talkoolaisena olisi ollut kiva hengailla Wiljamissa ja "talolla" eli nukketeatteritalolla vaikka iltaan asti.

Nukkistalo. Kuva Lapin nukketeatteriyhdistys.

Ensimmäinen näkemäni esitys oli Akseli Klonkin "Punainen pallo". Lapsikatsojat olivat etukäteen miettineet, miten esityksessä pitää käyttäytyä: saako esimerkiksi nauraa, saako jutella, ja mitä esityksen lopussa pitää tehdä. Aika moni muisti, että nauraa ainakin saa.

Nuket katselevat kaupunkia.

Lasten ilo tarttui aikuisiin, ja päinvastoin: kun aikuiset nauroivat esimerkiksi replalle "Olen syönyt ylen - tai alma median", käkättivät myös lapset mukana, vaikka ihan kaikki tuskin vitsin ydintä hokasivat...

Esityksistä kirjoitan lisää tuonnempana ja eri foorumilla, joten täällä blogissa ajattelin keskittyä fiilistelemään festaritunnelmaa, ja etenkin esityspaikkojen ainutlaatuista atmosfääriä. Nukketeatteritalon kaltaista paikkaa ei Rovaniemellä ole toista. Vaaleanpunainen talo on keskellä kaikkea, teiden risteyksessä, ja silti ihan omaa maailmansa.

Lauantaiaamuna istuin pari tuntia myymässä lippuja "Vain yksi laukku mukaan" -esitykseen, johon katsojia päästettiin yksi kerrallaan. Kävin myös itse katsomassa hienon, herkän ja koskettavan esityksen, mutta tunnelma oli omalaatuinen myös silloin, kun joku muu oli katsojana. Äänet kuuluivat vaimeina salin puolelta keittiöön, lattia narisi, kello raksutti ja tunnelma oli kuin tarinoiden ja muistojen mummolassa, jossa aika on pysähtynyt ja ajatuksille on tilaa.

Olo oli surullisen ja kauniin esityksen jälkeen haikea, ja samalla rauhaisa.

Illalla nukkistalo muuntautui ensin "Majakanvartija" -esityksen näyttämöksi, sitten bilepaikaksi. Pihalla saimme seurata tulitaidetta, ja ta-daa, sillä aikaa talolle oli rakennettu hulppea buffeepöytä. Musiikkia, hyvää seuraa, ruokaa ja juomaa, afrikkalaista tanssiakin. Ja se paikka - niin kaunis valoineen! Nuketkin saivat seurata menoa.

Sunnuntaina olo oli jo hiukan haikea, kuten aina kun joku kiva on loppumassa. "Toisen maailman tanssien" ja Johanna Peltosen "Pienempi kuin" -esitysten jälkeen päästiin - jee - siivoamaan ja roudaamaan. Miten sen voikin unohtaa, että Wiljamin lämpiö on aika iso, ja imurointiin menee aikaa? No, porukalla hommat saatiin pakettiin sutjakasti. Viimeisestä piparistakaan ei tarvinnut riidellä, kun eskarineiti osallistui talkoisiin syömällä sen (luvan kanssa).

Nyt sitten vain odottelemaan seuraavia festareita. Ei malttais millään!

- Pälvi -