lauantai 12. heinäkuuta 2014

Kaustisterveisiä!

Viime kesänä uhosin, että vuonna 2014 olisin taas pelimannina Kaustisen festareilla, pitkän tauon jälkeen. Näin kävi, kannatti uhota. Ja kuinkas ollakaan, tuntui taas siltä kuin ei koskaan olis poissa ollutkaan. Vanhat tutut paikat, vanhat tutut ihmiset, vanhat tutut bändit… Tunnelma oli kotoisa, kuten aina. Kaustisella myös tutustutaan: kuulin monia tarinoita esimerkiksi siitä, miten hesalaiset, espoolaiset ja vantaalaiset pelimannit tutustuvat ja tapaavat toisensa, kuinkas ollakaan, Kaustisella.

Ensimmäisen kerran olin festareilla laulamassa tasan kaksikymmentä vuotta sitten, kun Omajuttu-duo aloitteli uraansa. Tainan kanssa keikkailimme koko 1990-luvun aktiivisesti, sitten muutin Rovaniemelle ja etäisyys alkoi hidastaa keikkatahtia. Kaustisella taisimme olla viimeksi joskus vuoden 2001 tienoilla. Nyt Omajuttukin tuntui kotiinpaluulta: mehän emme tietenkään ole kahdessakymmenessä vuodessa muuttuneet miksikään, eikä näköjään ollut yleisökään J

Uutena omana juttuna oli toinen duo, PAT eli Pälvin ja Aunen tarinat. Keväällä ilmoitin meidät Kaustiselle kertoen, että luvassa on omaa ohjelmistoa. Siinä vaiheessa tekeillä oli useampia kappaleita, valmiina, no, ei yhtään. Muutaman päivän ahkeralla treenillä mökkiolosuhteissa saimme biisit treenattua, ja PAT teki ensimmäisen keikkansa Viinituvan lämpimässä tunnelmassa. Ensiesityksensä saivat mm. Aunen kappale Iltalaulu, minun ”tää kappale soitetaan sitten ens kesänä” -valssi sekä työperäinen biisi Päikkäreillä. Yleisön joukossa oli muutamia rovaniemeläisiäkin, terveisiä sinne!

Majoitusluokan rauhaa.
Aikanaan Kaustisella käyminen hiipui, kun yhtyeen seitsemästä laulajasta aina joku oli viimeisillään raskaana tai juuri saanut lapsen. Vähitellen olisimme tarvinneet jo kokonaisen luokan majoittuaksemme, sen verran pikkupelimanneja alkoi olla mukana.  Nyt matkassa oli parivuotias pikkuneiti, joka osoitti varsin lupaavia festarikävijän merkkejä: nukkui kiltisti luokkamajoituksessa siskonpetissä, otti päiväunia äidin keikan aikana, tanssi Pauli Hanhiniemen ja Hehkumon keikalla herättäen hilpeyttä ja ihastusta omaperäisellä tyylillään, ja muutenkin jammasi mukana. 

Rovaniemeläistä tyyliä Kaustisella edustivat Siepakat, jotka saivat maanantaina esiintyä myös presidentille tämän vieraillessa festareilla puolisonsa kanssa. Omia tämän Kaustisen suosikkeja olivat oululaissällien vinkeä OivaVäre, joka kuulemma viime kesänä oli keikkaillut Rovaniemelläkin. Myös vanha tuttu, itäsuomalainen Tuulesta viis, ilostutti taas.


Ens kesänä uudestaan – nyt en kyllä enää jätä yhtään Kaustista väliin!

- Pälvi - 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti