Maija, Myrskyluoto ja Janne

Sain etukäteen tietää, että esityksessä ei ole mukana legendaarista Mårtensonin Myrskyluodon Maijaa. Mietin jo kirjoitukseni otsikon valmiiksi: "Maija oli luodollaan, mutta missä oli Mårtenson?" Joudun miettimään otsikon uudelleen. Tämä esitys ei tarvinnut Mårtensonia, kuten ei Maijakaan tarvinnut Magnusta; Myrskyluoto ja Janne olivat tarpeeksi. Myrskyluoto ja Janne tekivät Maijasta Maijan.

Kuva: Kaisa Siren

Esitys on rakennettu hienosti kahteen kerrokseen. Pirjo Leppänen johdattaa tarinaa kertovana Maijana loistavasti ja vahvasti eteenpäin. Vuoropuhelu nuoren Maijan (Kirsi Kärnä) kanssa on luontevaa ja jollakin tavalla niin aitoa. Nuoren Maijan askel on kepeä ja ajatukset lentelevät taivaan sineen, vanha Maija välillä puistelee tietävästi päätään, että kyllä minä tiedän. Ja niinhän se on. Askel hidastuu, mutta tieto lisääntyy. Vuosi vuodelta meistä jokainen oppii tuntemaan itseään ja on koko ajan enemmän itsensä kanssa sinut. Näin käy Maijallekin. Aluksi tulen tekokin tuntuu takkuavan, mutta Myrskyluoto kasvattaa Maijasta vahvan, elämästään selviävän naisen. 

Kuva: Kaisa Siren

Läsnä esityksessä ovat niin syntymä kuin kuolemakin. Ja yhtä lailla ilo ja suru. Sitähän se elämä on. Lapsia putkahtelee maailmaan ja elämä Myrskyluodolla asettuu uomiinsa. Luonto näyttää merkkejään ja voimansa. Lapsen kuolema tuntuu lyövän Maijan maahan kuin myrskyinen aalto luotoon. Onneksi on elämä, joka kantaa. Maija voimistuu ja kasvaa taas askeleen lähemmäksi itseään. 

Lavastus esitykselle on täydellisen yksinkertainen ja se vaihtuu luontevasti tanssivin askelin. Esitys ei katkeile missään vaiheessa ja sitä on helppo seurata. Tanssi on läsnä suuresti ja jotain jää itseltäni ehkä ymmärtämättäkin. Pirujen tanssia en olisi osannut kaivata, jos sitä ei olisi mukana ollut. 

Roolisuorituksista erityismaininnan ansaitsee kaatajapastori (Jussi Jokinen), joka tuo tuulahduksen kesäteatteria talven keskelle! Ja ei tietenkään sovi unohtaa myöskään itse ruustinnaa (Paula Miettinen). Jokainen näytelmä tarvitsee mielestäni ylitseampuvan hahmon ja tässä esityksessä niitä olivat nämä kaksi. Loistavaa teatteria! Ripaus hersyvää huumoria tekee aina hyvää.

Esityksen musiikki on tehty nerokkaasti. Loppua kohden kun samoja sävelmiä ja sanoja tulee uudelleen, niin niitä alkaa jo huomaamattaan hyräillä mukana. En kaipaa enää lainkaan Mårtensonia. Toivottavasti musiikki tulee jossain vaiheessa saataville myös äänitteenä. Laulujen sanoissa on suuria sanoja meille jokaiselle etsiessämme omaa itseämme, ollessamme menossa kohti minuutta.

Mitä jää mieleen tästä liki kolme tuntia kestävästä esityksestä? Elämä itsessään ei ole muuttunut mihinkään yli sadassa vuodessa. Nyt kaikki osaavat kirjoittaa ja lukea, mutta rakkaus on ja pysyy. Luottamus toiseen kasvaa arjessa, yhdessä tekemisessä. Perheriidat ovat tyhmintä maailmassa ja anteeksiantaminen ja -pyytäminen pitäisi olla itsestään selvyys. 

Kuva: Kaisa Siren

"Puhe turhaa on ja lause tarpeeton

Mies aavistaa liikkeet herkän mielen,

 kun nousee aamu,

joka miehen matkaan saa.

Katse saattamaan jää.

Vielä tyyni on sää."