tiistai 27. joulukuuta 2016

Tanja Vähäsarjan ihastuttava Oi Jouluyö -juhlakonsertti Pyhätunturilla


Rattoisan ja rennon joulun juhlinnan lomassa on hienoa päästä osalliseksi koskettavaa musisointia hyvässä seurassa joulupäivänä 25.12. Pyhätunturilla kauniissa Revontulikappelissa Tanja Vähäsarjan laulaessa sieluun ja ytimiin. Tanja Vähäsarjaa säestivät Jari Karjalainen kosketinsoittimissa ja Mikko Nuorala kitarassa.

Revontulikappelissa, kuva: Sami Aikioniemi

Uudet sovitukset meille kaikille tutuista joululauluista raikastivat ja toivat niihin uusia tunnelmia, ulottuvuuksia, mielenkiintoista ja korvia hivelevää. Suosittelen teille, jos näette keikkailmoituksen tekstillä Tanja Vähäsarja tänään keikalla, että menette kuuntelemaan. Kappelissa kuvattiin muutama kappale tätä kauneutta nauhalle ja liitän sen tuonne tekstin loppuun teillekin ihailtavaksi.


Tanja Vähäsarja, Kuva: Sami Aikioniemi

Saimme kuulla Tanjan omaa tuotantoa, hän oli kirjoittanut oman joululaulun, Joulun aika. Kenties kuulemme sen radiosta ensi jouluna.

Lopuksi yhteislaulu viritti tunnelman, kun koko kappeli täyttyi laulusta. Konsertti kasvoi loppua kohden vaikuttavalla tavalla ja oli hyvin rakennettu kokonaisuus meille joulusta nauttiville ihmisille. Tätä lisää ja paljon! 

Kiitokset, Kuva: Sami Aikioniemi

Videon myötä toivotan teille rauhallista ja onnellista joulun aikaa ja Uutta Vuotta tulevaksi.



Laitan tänne vielä linkkejä, joiden kautta pääset tutustumaan tähän lämminsydämiseen jouluihmiseen, joka laulullaan vakuuttaa sinutkin siitä, että joulutaika on olemassa. Haluan kertoa sinulle Tanjan laulajan tiestä: Oulusta monen mutkan kautta Suomen ensimmäisen Voice of Finland- kilpailun Paula Koivuniemen joukkueen kolmanneksi päätyneenä hän aloitti artistiuransa Warnerilla. Nykyään ympäri Suomea eri laulajan tehtävissä kiertelevä Tanja päätti järjestää elämänsä ensimmäisen konserttikiertueen jouluteemalla joulukuulle 2016, ja ensi vuodelle luvassa uusia kujeita, joista voi seurata tiedotuksia Tanjan kotisivuilla ja Facebookissa.


Kuvat: Sami Aikioniemi

Kiitokset Kairosmajan väelle kahvituksesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti