Hulluille pedoille pitää nauraa!

Kuva: Pasi Hakkio /Visual Norden Oy

Saako diktaattoreille nauraa? Saa, ja pitää, ja kannattaa. Veikko Huovisen Veitikka esittää humoristin näkökulman Adolf Hitlerin elämään. Lähtökohtaisesti kohahduttava ajatus.

Eikä mikään helppo nakki kesäteatterinäytelmäksi, vai mitä?

Huovisen teos julkaistiin vuonna 1971, ja se herätti aikanaan hämmennystä. Hämmennystä herätti ainakin minussa myös Lentävän Poron keväinen ilmoitus siitä, että kesän 2016 enskanäytelmä olisi Janne Rosenvallin käsikirjoittama Veitikka. En ole kirjaa lukenut, vaikka se kuulemma vintistämme löytyy – huomenaamuna pitää käydä pölistelemässä se esiin. 

Kesälomahan on just sopiva aika lukea kaikki se mitä ei koskaan ole saanut luettua, eiks?

Ja nyt, näytelmän nähtyäni, todennäköisesti jaksaisin kirjan lukeakin. (Täytyy tunnustaa, että olen elämässäni lukenut vain kaksi Huovista. Koirankynnen leikkaajan sain luettua loppuun, mutta Havukka-ahon ajattelija jäi kesken. Yksitoistavuotiaana en ehkä ihan kuulunut kohderyhmään.)

Se näytelmä. Ensimmäisten minuuttien mietiskelyn jälkeen – lähteekö, lähteekö, lähtiskö – se tosiaankin lähti. Jonne Suopajärvi ohjaajana on tehnyt jälleen hyvää työtä osaavan työryhmän kanssa. Vieraileva Poro Bahar Tokat oli karismaattinen uusi tuttavuus.

Näytelmän alussa luvattiin huumoria. Pieruhuumorista ei puhuttu mitään, joten en nyt paljasta saatiinko sellaista. Menkää itse katsomaan. (Tai kuulemaan. Vai tunnustaako joku joskus nähneensä pierun?)

Lentävän Poron tämän kesän näytelmät Veitikka ja Metsäjätti ovat mainio osoitus siitä, että kesäteatteri voi samaan aikaan viihdyttää ja käsitellä äärimmäisen tärkeitä ja kipeitäkin aiheita.

Sitä paitsi: Kauppayhtiön terassilla paistoi ainakin enskassa aurinko, ja Pure Pitsat ovat ihan jär-jet-tö-män hyviä!

Menkää ihmiset teatteriin!

- Pälvi