sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Narttuja, äitejä, kapteeneita ja pikkupoikia

Hengitä, hengitä! Kuva: Rovaniemen teatteri
Ei ole äitinä oleminen helppoa. Lapselle pitäisi tehdä terveellistä ruokaa, sehän on selvä: keitän vain puuron, pilkon hedelmät ja asettelen ne nauravaksi naamaksi lautaselle. Paitsi että ei ole rahaa hedelmiin, eikä oikein jaksaisi sitä puuroakaan keittää. Syödään sitten nakkeja, ja sen jälkeen voikin taas kivasti a) leikkiä marttyyriä ja b) tuntea syyllisyyttä.

Vauvat taas ovat tylsiä kun ne eivät viihdytä tuoretta äitiä, nukkuvat vain. Herää ja viihdytä mua! Äiti ei osaa elää sitä niin sanottua omaa elämäänsä, mutta ei oikein olla aikuinen lapsellekaan. Lapsi taas joutuu toiveiden ja odotusten toteuttajaksi ja huolehtimaan siitä että äidillä on kivaa. Rankka tehtävä pienelle ihmiselle.

Rovaniemen teatterin S. O. S., Tiina Lymin käsikirjoittama ja Juha Vuorisen ohjaama näytelmä, ja Lapin ylioppilasteatterin teatterilaboratorion esitys ¿Mikä Narttu! (ohj. Veera Kuure ja Elina Vasko) käsittelevät samantyyppisiä teemoja, vaikka kovin erilaisia esityksiä ovatkin. Vastuu, jaksaminen, ihmisten kohtaaminen ja etenkin kohtaamattomuus, toiveet, odotukset ja haaveet paremmasta elämästä ovat molemmissa läsnä niin puheissa, teoissa kuin fyysisessä ilmaisussakin.

Bloggaajan kirpparilöytöjä. Kuva: LYT
Sunna Valkeapään mainiosti toteuttama sisustusbloggaaja LYT:n esityksessä hehkuttaa syksyn ihanuutta ja puolison osallistumista: kultani on niin monitaitoinen ja innokas! Nainen ideoi, haaveilee ja julkistaa täydellisen elämän kuvauksia; mies toteuttaa haaveita, enemmän tai yleensä vähemmän onnistuneesti, mutta mistä hän haaveilee? Tuskin ainakaan uusista kivoista sohvatyynyistä. Ja, oli some-elämän ja niin sanotun todellisen elämän ristiriidan kuvaaminen kuinka kliseistä tahansa, mietin silti, mistä tuo nainen oikeastaan haaveilee ja mitä hän blogissaan lopulta haluaa kertoa.

S. O. S.-näytelmän pieni reppana Pietu (Jonne Kaaretkoski) ei saa sanottua mikä mieltä painaa, ja kun vihdoin saa, ei äiti (Eeva Hautala) jaksakaan kuunnella. Pietun maailmassa aikuiset eivät aina toimi kovin ihailtavasti, niinpä ihailun kohde pitää etsiä muualta, menneisyydestä, legendasta. Tosin osoittautuu, että legendakin voi tehdä virheitä.

Traagiseksi tarinan tekevät kolmen ihmisen täysin erilaiset tarpeet ja väärinymmärrykset joista seuraa kohtaamattomuus ja sen myötä täystorjunta. Kun yritystä ymmärtää toista kuitenkin on, rakoilee torjuntakin pikkuisen, ainakin välillä.


Molemmista näytelmistä on vielä esityksiä jäljellä. Menkää ihmeessä katsomaan!

- Pälvi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti