Terveisiä pohjoisesta: Hyytävänkylmää vappujuhlintaa ja saamelaista nykytaidetta

Jätkä saa pesun ja lakin. Kuva Pasi Saunavaara.

Kansainvälisten opiskelijoiden kanssa vietetyn luentosession päätteeksi toivotin hyvää vappua. Ilmeet olivat sen verran hämmentyneitä, että suomalaisopiskelijoiden kanssa katsoimme parhaaksi hiukan selittää. Jätkänpatsaan lakituksessa kysymyksiä tuli lisää: Onko kaikissa kaupungeissa patsas joka saa lakin? Miksi lakki on valkoinen?  Kannattaako nyt mennä juttelemaan suomalaisille pojille?

Nyt (vasta) minulle selvisi myös, miksi insinööriopiskelijoiden lakissa on se tupsu. Tietysti siksi, että sen voi upottaa kaverin lasiin ja tiristää sitten skumpat tupsusta omaan lasiin. Kannattaa tosin katsoa, ettei kaverikin ole tupsulakki.

Miten muuten vappuna voikin olla aina niin järjettömän kylmä? Vai eikö muisti vain ulotu riittävän pitkälle niihin lämpimiin vappuihin, jolloin istuttiin piknikillä Valdemarinrannassa? Omista opiskeluajoista alkaa jo olla sen verran aikaa, että röhnötysvappua enemmän innosti vappupäivän lastentapahtuma Änkkäripuistossa. Siellä olikin sitten hauskaa, vaikka en tänä(kään) vuonna kehdannut mennä pomppulinnaan. Lapsi sai kunnon sokerihumalan hattarasta ja munkeista, ja aikuisillakin oli tekemistä ja näkemistä. Mutta miksi voi miksi sen karaoken pitää olla niin järjettömän kovalla? On aikamoisen raivostuttavaa, että lasten laulamat aikuisten tusinahitit hallitsevat koko äänimaisemaa. Etenkin, kun Vanha nainen hunningolla istuu aika huonosti kymppivuotiaan suuhun.

Vapunjälkeistunnelmissa kävin katsomassa Lapin työväen historiasta kertovan näyttelyn Lapin maakuntamuseossa – viime tipassa, näyttely kun sulkeutuu 4.5. Kannatti: näyttely antoi varsin kattavan kuvan historiasta, josta en juurikaan tiennyt. Matti Enbusken kirjoittama historiikki löytyy myös verkosta. Ilahduttavaa oli ”metsämiesten sivistäjä” Kerttu Värnin elämän ja kokemusten esiin nostaminen.

Arktikumista kulku suuntasi Mainoa-shopin ja äitienpäivälahjaostosten kautta kohti Napa-galleriaa, jossa vielä 12.5. asti voi nauttia Juha Saitajoen ja Marjo Pernun töistä. Juhan töitä olin tainnut viimeksi nähdä hänen väitöksensä aikoihin eli aika kauan sitten; näissä uusissa töissä koskettivat muuttumisen, murtumisen ja katoamisen ajatukset.

Lisää kuvateksti

Näyttelypäivän kruunasi Saamelaisen nykytaiteen näyttely Korundissa. Vahva ja tiivis kokonaisuus on monipuolinen, hauska ja selkeän kantaaottava mutta ei tylsän julistava. Ensimmäisenä huomio kiinnittyi Markku Laakson ”Pieni elämä” -työhön. Pieni ja pieni; kokonaisia tarinoita voisi kertoa jokaisesta palasesta. Pornolehtien fantasiakuvasto, luonto kauneudessaan ja karuudessaan, tavallisen perheen albumikuvat, arkinen elämä, lapsuus, kuolema, koulun puolapuut, kaukomatkat tai niistä haaveilu, perinne ja perhe ovat läsnä sulassa sovussa.

Trambo. Kuva fb-sivulta.

Näyttelyn koskettavin työ on Anders Sunnin ”Harrastelija poronhoitajat”. Läsnä eikä kuitenkaan, kaukana sieltä missä ehkä haluaisi olla, vai haluaisiko sitten kuitenkaan? Onko oma elämä jo jotain ihan muuta? Marja Helanderin ”Trambo” ja ”Roi 50 cent” taas ovat hulvattoman hauskoja. Yläkerrassa olevista töistä mieleen jäi parhaiten Outi Pieskin ”Ahkun lääkemänty”. Voisin kuvitella, että tämä työ jo itsessään saisi paranemaan; sitä voisi katsella vaikka marraskuisina maanantaiaamuina, kun kaikki valo ja värit tuntuvat maailmasta kadonneen.

Korundi tilana sai taas kerran rauhoittumaan ja keskittymään. Tämä näyttely pitää katsoa vielä uudelleen, sen verran runsas, monipuolinen ja moniulotteinen se oli. Onneksi siihen on mahdollisuus vielä muutaman viikon ajan!

Suosittelen taidenäyttely-perjantaipäiviä kaikille! Töistä palatessa ehtii hyvin katsoa ainakin yhden näyttelyn. Taidan ottaa tavaksi!

- Pälvi -