Kuuhulluus, pätkätyöt, kulma ja kriisit

Tovi on aikaa vierähtänyt edellisestä hirrrveästä blogista ja nyt on sellainen hetki että kerrataan mitä tässä onkaan ehtinyt tapahtua edellisen kirjoituksen jälkeen. Muutaman kuukauden aikana olen ehtinyt todistamaan marraskuussa päheän tulishown 8.11.2013 Waldemarin rannalla josta olen unohtanut tyystin mainita, joulukuussa Jaakko Laitisen ja Väärän rahan keikka Waldemarissa, Teatterikokemuksia Radikaaleinta on arki -näytöksessä ja tammikuun puolella Kulmassa.  Joulun vietin paremman puoliskon kanssa Nuorgamissa ensimmäistä kertaa ja ikimuistoinen oli reissu, postiautolla 11 tuntia katsellen unimaisemia ja väillä oikeita kauniita lumisia maisemia. Perille päästyämme voi sitä syömisen määrää, kauniita maisemia ja mahtavaa seuraa! Norjan puolella kävimme pikareissun, eli ulkomailla. Reissu Pulmankijärvelle oli myös huikea kokemus.

Nuorgamia ja Norjaa, Kuva: Saija Kestilä

Paluumatkalla todistin Hotelli Ivalossa Nasty Habitsin keikan ja kameroin turistien keskellä, hieman erilainen Uusi Vuosi! Mie en varmasti ole muistanut tähänkään blogiin kaikkia tapahtumia kirjoitella mutta laitan seuraavaan mitä olen nyt unohtanut. Romaania en kuitenkaan tahdo tästä kirjoittaa joten on parempi hieman jättää tuonemmaksi. Ei makeaa mahan täydeltä.

Nasty Habits, Kuva: Saija Kestilä

Syvennytäänpäs hetki… Radikaaleinta on arki, 12.12.2013, nosti esille oman elämän kirouksia, pätkätyöt, projektit, kuuhulluus ja ajan käyttö arjessa.  Kuulle en vielä tähän mennessä ole jutellut sanallisesti, mutta koska se tuntui auttavan näytöksen mieshenkilöä radikaalissa arjessaan, taidan minäkin ottaa syvempää kontaktia tuohon kaukaiseen ja mysteeriseen palloon, kenties sieltä minulle satelee elämän viisauksia. Aivan loistava esitys kaikessa olevaisuudessaan. Osui ja upposi! 

Pätkätyöläiset (Marja Myllylä ja Johannes Korpijaakko). Kuva Jonni Pantzar

Kulma 4.1.2014 Viimeinen näytös ja tunnelmat kohdallaan! Koskaan en ole esitystä lavalta seurannut istuen penkillä mutta nyt sekin on koettu, näyttelijät viuhuivat ohi vauhdilla ja joskus jopa tuli tunne että pitäisiköhän väistää. Kunnon 3D-efektit! Täytynee sanoa että se jos mikä oli katsojan silmin koettu elämys. Kulma oli hieno kuvaus rovaniemeläistä elämää jota ei itse vielä saanut kokea, mikä on todella harmi sillä kaupunkisuunnittelu tuntui jotenkin lämpimältä ja toimivalta, oli sellaisia pienempiä putiikkeja ja fiilistä. Nyt jotenkin keskustasta tulee mieleen tuulitunneli, jossa en mielellään aikaani vietä. Pienet kahvilat ja viihtyisät pienet puutarhat puuttuvat tyystin, sellaiset mielen ja sielun pakopaikat. Oli hienoa elää mukana Kulma-näytös, se jää sydämeen ja muistiin. Kiitos että teitte mitä teitte!

Kulma Juke (Timo Vuento), Honda ja Kulman jengiä, kuva: Rovaniemen Teatteri

Vanheneminen se on edessä, saa nähdä miten ajat muuttuvat tästä eteenpäin, täytän pian 30 vuotta ja nuoruus katoaa, kriisit tulee. Kohta olen enää vain ja. Tai ei sittenkään, pitää elää silloin kun on sen aika eikä voivotella jälkeenpäin, ettei tullut tehtyä tai uskallettua. Sitähän on juuri niin vanha kun haluaa. Mitä olen ympäristöstäni havainnut: ostin potkurin, opettelin kutomaan, minulla on keinutuoli ja Ainot. Olen alkanut käyttämään enemmän ja enemmän hameita. Kyllä tässä selkeästi on havaittavissa se että olen ikäkriisin partaalla: Olen hypännyt 40 vuotta eteenpäin aikaani edelle ohittaen kaikki kriisit. Tosin se kriisittömyys itsessään voi tuoda sen kriisin. Mitä mie höpisen… Mitä me juteltiinkaan?