sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Terveisiä pelimannifestareilta!


Terveiset Kaustiselta! Lähes viisikymppinen festari elää ja voi hyvin. Ja miksei voisi - niin kauan kuin pelimannit jaksavat soittaa. Päivä- ja yökaudet.

Joskus monta vuotta sitten Hesarin kulttuurisivuilla toimittaja natisi, että Kaustisella ei riitä kuunneltavaa, ja että festarit voisi hyvin tiivistää kaksipäiväiseksi viikonlopputapahtumaksi. Kirjoituksellaan hän osoitti missanneensa totaalisesti sen, mikä Kaustisesta tekee Kaustisen: yhdessäolo, yhdessä soittaminen, tuttujen tapaaminen. Vuodesta toiseen, viikon kesässä putkeen. Päivässäkin tunnelmaan pääsee, mutta parhaiten siihen sujahtaa jos aikaa on enemmän. Konsertit ja keikat ovat sitten erikseen; niitä kuunnellaan sen verran kuin ehditään. Monet käyvät kuuntelemassa keikkoja vastavuoroisesti - kaverien keikkoja, ja omien faniensa keikkoja. Iällä ei ole merkistystä; kansanmusiikissa jokaisella on paikkansa, ja mukaan on helppo tulla.


Tänä vuonna olin itse vain turistina fiilistelemässä Kaustista, viiden vuoden paussin jälkeen. Vaikka paljon on tuttua, moni asia on vuosien aikana myös muuttunut. Yhteissoittopaikkoja on vähemmän kuin ennen, iltajameille ei tuntunut löytyvän tilaa mistään. Joka paikassa kuitenkin soi. Päiväreissun jälkeen ei pahempia korvamatoja jäänyt - jonain vuonna muistan jonkun pelimannibiisin soineen päässä joulunkorville saakka. "Saksilla leikattavan" kansanmusiikin lisäksi tarjolla on folkia, irkkua, balkanilaista, popimpaa nykykansanmusiikkia, jatsia ja jos mitä muuta. Ja tietysti Rjovanjiemen ylpeys, Molvania Orkestra!

Tämän vuoden suosikeiksi nousivat "kauniisti ikääntynyttä folkia soittava" Petty Pilmgrims ja kansanmusiikkia, laulelmaa ja poppia yhdistävä Valma ja VarsiNaiset. Ensi vuonna sitten keikalla taas itsekin, toivottavasti - Omajuttu-yhtyeen 20-vuotis-comebackia on nyt hehkutettu niin monelle, että pakko se on tehdä! Treenattukin on jo, entisen päätykahvilan kulmalla. Ensi vuoteen siis! - Pälvi -
Molvania!

2 kommenttia:

  1. Hesarin asenne on Kaustiseen on hämmmästyttävä, toivoisi löytyvän toimittajan, joka ymmärtää ja arvostaa kansanmusiikkia ja erityisesti taitavia pelimanneja. Kiitos kirjoituksesta ja voimia Kaustisen talkooväelle tuottamaan edelleen upeita juhlia meille kuulijoille. Toivoo liki 6-kymppiset kävijät Helsingistä.

    VastaaPoista