 |
| Kekkonen Rovaniemellä. Kuva Juuso Voutilainen. |
Kuulun sukupolveen, jolle kekkonen tarkoitti samaa kuin
presidentti. Vuonna 1982 olin tokaluokalla ja minusta oli itsestään selvää,
että uudeksi kekkoseksi valitaan Kekkonen – vaikka tämä sitten olisi vanha,
rapistunut ja muistamaton. Omituista kyllä uusi kekkonen olikin Koivisto.
Kouluajoilta muistan myös isän kertomuksen siitä, miten Urkki etsi
koulureppuaan; vanhus oli palannut
lapsuuteensa. Kertomus oli itkettävän säälittävä. Kekkonen oli jo tuolloin
legenda.
Lentävän Poron kesäteatteriesitys Kekkosesta osui siis
täysillä maaliinsa. On se vain myönnettävä, että vaikka Kekkosesta
valtiomiehenä, presidenttinä, puolisona tai poliittisena henkilönä olisi mitä
tahansa mieltä, jokin hänessä ja hänen tarinassaan kiehtoo. Osansa legendan
rakentamisessa oli tietysti poliittisella ilmapiirillä ja salailun ja
salaliittoteorioiden kulttuurilla. Tarinoita syntyi ihan itsestään: kerrottuja
tarinoita, keksittyjä tarinoita, kertomatta jätettyjä tarinoita. Monien muiden
legendojen tavoin ihminen legendan takana oli muuttunut tunnistamattomaksi jo
elinaikanaan.
 |
| Kuva Pasi Saunavaara |
Lentävän Poron porukka onnistuu tekemään Kekkosesta
uskottavan, ärsyttävän ja koskettavan persoonan. Ajan poliittiset hahmot ja
kuviot rakentuvat turhia selittelemättä, ja Urhon elämän naisetkin ovat
kokonaisia ihmisiä, eivät taustalla hissuttavia vahanukkeja. Esko Korpelainen
on erityisesti vanhana Kekkosena huikea. Ehkä hauskimman roolityön tekee Jussi
Jokinen lavalle innokkaasti pyrkivänä Väyrysenä. Porojen improtausta näkyy:
puolukoihin tai muihin ennakkonäytöksen kompastuskiviin ei kaaduttu. Suksi
luisti.
Käykäähän ihmiset tutustumassa hienoon uuteen terassi-teatteriin!
Itsekin ajattelin palata Kekkosen pariin jonain syysiltana, kun pimeys tuo
esitykseen oman tunnelmansa.
- Pälvi -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti