Mitkä ovat opiskelijat oikeudet? Onko opiskelijalla, tai
oppilaalla, nykymaailmassa muuta kuin oikeuksia – ovatko velvollisuudet
unohtuneet historian romukoppaan?
Lapin ylioppilasteatterin Oleanna ei olisi voinut osua parempaan
saumaan. Virastaan erotetun opettajan tapaus on puhututtanut koko viikon, ja
samoja teemoja – vapautta, vastuuta, velvollisuuksia, oikeuksia – käsitellään myös
Oleannassa. Sellaisella tavalla, että niitä jää tosissaan miettimään. Katsoin
näytelmän toisen esityksen puolisoni ja tämän kummitädin kanssa. Keskusteltavaa
riitti koko illaksi, ja teeman käsittelyä on jatkettu, toki hiukan eri muodoissa,
sekä puolison että seiskaluokkalaisen kanssa pitkin viikkoa.
Näytelmän esitetekstissä haastetaan provosoivasti katsojaa
valitsemaan puolensa. Aluksi puolen valinta tuntuu helpolta: kun itse olen
yliopistolla tutkijana ja opettajana pätkätyössä, näen vain sen opettajan
roolin ja epävarman aseman yliopistossa (vaikka omista opiskeluajoista ei niin
hirveän kauaa olekaan). Opiskelijatyttö, josta Iida-Sofia Luusua etenkin aluksi
luo neuroottisen ja epäitsenäisen hahmon, ärsyttää ihan suunnattomasti. Ei kai
nyt omaa oppimista ja ajattelua voi ulkoistaa ja asettaa toisen, opettajan
vastuulle! Jos yliopisto-opiskelu tuntuu vaikealta, on maailmassa lukuisia
muita paikkoja joissa voi oppia hakea!
Näytelmässä pohditaankin, varsin
osuvasti, myös ajankohtaista teemaa koulutuksen tasosta, tarpeesta ja
vaikutuksista. Kenelle on oikeus opintoihin, oppimiseen? Yksinkertaistuksia ei tehdä, katsoja joutuu itse miettimään mitä
oikeastaan ajattelee. En itsekään ole varma, miten argumenttini perustelisin jos joku kysyisi.
Julius Oförsagdin varmasti ja hallitusti esittämä opettaja
on aluksi sympaattinen ja samastuttava. Hän osaa argumentoida sanottavansa, on
ymmärtäväinen – tai ainakin sanoo haluavansa olla. Loppua kohti molemmista
henkilöistä alkaa paljastua uusia piirteitä; opiskelijalla on takanaan
salaperäisenä säilyvän ”ryhmän” tuki, opettaja tuntuu jäävän varsin yksin.
Näemme katsomossa vain muutamia kohtaamisia, vuosien luentokokemukset jäävät
vain muutamien mainintojen varaan. Mutta näinhän todellisuuskin rakentuu;
joissain tilanteissa olemme läsnä, useimmista asioista joudumme luottamaan
muiden kertomuksiin, jotka saattavat poiketa toisistaan paljonkin. Kenen totuus
on oikea?
Oleannassa opettaja ja oppilas ovat molemmat omalla
tavallaan oikeassa. He elävät omissa maailmoissaan, kykenemättöminä saamaan
minkäänlaista kosketusta siihen miten toinen kokee ja ajattelee. He tuntuvat myös edustavan erilaisia aikakausia ja toimintakulttuureja - toinen sellaista, jossa tytöttely oli sympaattinen tapa osoittaa huomiota ja olla ystävällinen, toinen sellaista, jossa se on osoitus seksismistä ja vallankäytöstä. Kumpikin on
myös sydäntä särkevän väärässä. Tekisi mieli huutaa, molemmille: ”Lopeta nyt
hyvä ihminen, etkö oikeasti tajua mihin tuo johtaa!”
Näytelmän jälkeen jäi vielä pitkäksi aikaa miettimään, miten
henkilöille kävi. Kumpikaan ei selvinnyt voittajana. Kumpikaan ei oikeastaan
edes selvinnyt. Ehkä?
- Pälvi-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti