torstai 21. maaliskuuta 2013

Kevätvaloa, Oulun musiikkijuhlia ja kamalia possuja


Työ haittaa harrastuksia, tai siis harrastukset toisia harrastuksia, vai mitenkä päin se menikään… Edellisestä postauksestani kuluneen kuukauden aikana valo on lisääntynyt huikeasti, kevät on melkein täällä, ja tapahtunutkin on vaikka mitä. Arctic Pride keräsi kiitettävän määrän osallistujia, Lumotion-näytöksessä oli tunnelmallista ja ky-ly-mää (sen jälkeen piti istua infrapunasaunassa vartti, toppahousut jalassa) ja LYT:in Tule sellaisena kuin olet -revyehkö saatiin kunnialla enskasta hautaan.

Tulevana viikonloppuna koittaa kauan odotettu hetki Oulun musiikkijuhlilla: Angelique Kidjo ja Jo Stance keikalla Teatriassa!! 
Kidjon näin ekan kerran Kaustisen festareilla vuonna 2008, käsittämätön energia sillä naisella! Viime syksynä satuimme olemaan Pariisissa Kidjon keikan aikana, ja pian sen jälkeen varasinkin liput tälle Oulun keikalle. Tämän lähemmäs Rovaniemeä tuo ihmenainen tuskin koskaan tulee…

Palataan kuitenkin vielä hetkeksi viime viikonloppuun: Siiri ja kamala possu Rovaniemen teatterissa veti Paavo-näyttämön täyteen pikkuväkeä. Yksi joutui poistumaan jo ennen esitystä kun itketti kamalasta, ja toinen kuiski koko ensimmäisen kohtauksen ajan: ”Mennään pois, mua pelottaa!” 

Onneksi näytelmä veti mukaansa, niin lapset kuin aikuisetkin. Tosin täytyy myöntää, että Siirin painajaisen possu oli minustakin tosi pelottava! Ekaluokkalainen seuralainen arvioi esityksen jälkeen, että ”Se Paula on kyllä tosi hyvä lapsena”. Niinhän se on.

Vieressämme istunut vanhempi nainen lauleskeli loppulaulua vielä salista poistuessaan. 

Kevätiloa! - Pälvi - 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti