Vielä muutama vuosi sitten ihmettelin naisia, jotka jumppatunneilla osasivat liikesarjat ulkoa, puhuivat pukuhuoneessa siitä, millainen uusi ohjelma on, ja moikkailivat tuttavallisesti ohjaajaa. Vuosien aikana olin käynyt lukuisten ohjaajien tunneilla, yleensä takarivissä, enkä koskaan ollut erityisesti innostunut, saati kiinnittynyt kehenkään.
Sitten eksyin afroon ja bailatinoon, sitä kautta salsatunneille - ja huomasin ykskaks yllättäen hakeutuvani eturiviin, peilin lähelle, josta oman ja ohjaajan liikkeet näkee tarkasti. Olin myös muuttunut juuri sellaiseksi - aiemmin mielestäni ärsyttäväksi - intoilijaksi, joka vitsailee ohjaajan kanssa, moikkailee muut tanssijat, treenaa koreografioita kollegan kanssa yliopiston käytävällä ja keskustelee facebookissa siitä, onko lempparitanssi cha cha vai rumba.
Miksi sitten aloin miettiä koko asiaa, ja miten se liittyy kulttuuriin? Jokaisella salilla, ja myös jokaisella tunnilla, on tietysti omanlaisensa ilmapiiri ja käytänteet, joita voisi kutsua paikan omaksi kulttuuriksi. Ne oppii vähitellen; ensimmäistä kertaa tunnille tulevana yleensä katselee ja kuulostelee hetken, miten täällä pitäisi toimia. Mihin kohtaan asetun, vienkö jonkun vakipaikan, mihin juomapullo laitetaan. Pieniä, mutta merkityksellisiä asioita. Jokainen tunti taas on omanlaisensa kokonaisuus, joka toimii tai ei toimi ohjaajansa varassa.
Jotkut ohjaajat ovat asiallisen ammatillisia, mutta etäisiä: he vetävät tunnin, mutta eivät luo "omaa ryhmäänsä". Toiset taas suuntaavat sanansa juuri tälle ryhmälle, teille. Kun kerran baarissa ihmettelin, miten eräs opettaja saattoi muistaa minut kymmenien oppilaidensa joukosta, hän totesi virnistäen: "I know my people". My people!
Jokainen tanssija tai jumppaaja varmaankin etsii omat suosikkinsa, ja sitten ne "ihan hyvät" joiden tunneilla on "ihan kiva" käydä. Jokainen myös tietää tietää, kenen tunneista ei itse pidä. Olen muutaman kerran lähtenyt tunnilta kesken. Joskus sen takia, ettei oma keskittymiskykyni tai osaamiseni ole riittänyt ja lapsellinen ärtymys on noussut pintaan. Joskus taas siksi, etten kerta kaikkiaan ole jaksanut kuunnella ohjaajan typeriä juttuja ("nyt sitten kaikille ruusu hampaiden väliin ja lantio pyörimään, wu-huu!") tai jatkuvaa musiikin päälle kailottamista. Kerran häivyin kesken sen vuoksi, että lempikappaleeseeni oli tullut uusi, minusta täysin epämusikaalinen ja tylsä koreografia. Tämä tietysti kertoo enemmän minusta kuin ohjaajasta.
Hyvään ohjaajan määritteleminen on hankalaa, mutta yksi asia on tärkein - ja tämä piirre linkittää tämän postauksen edelliseen bloggaukseeni. Tärkeintä on olla aito. Hyvä ohjaaja näyttää siltä, että itsellä on kivaa, ja että sitä iloa haluaa jakaa muillekin. Hyvä ohjaaja ei vain ihaile omaa liikkumistaan peilistä. Hänen liikkumistaan on ilo kasella - miten monenlaisia ihania tapoja liikkua onkaan! - mutta samalla tulee itselle olo, että osaan ja nautin omasta liikkeestäni.
Nykyään hakeudun tanssitunnilla usein takariviin. Toisten katseet eivät häiritse, mutta en tarvitse niitä. Tärkeintä on nauttia ja tuntea liike, ei tehdä pilkuntarkasti. Yksi tämänhetkisistä suosikkiohjaajistani esitteli lemppariliikkeeni jotenkin näin: "Sen pitääkin näyttää pöljältä! Jos se näyttää fiksulta, sie et tee sitä tarpeeksi isosti".
- Pälvi -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti