Söpöläinen Herra Pamppu. |
”Kulttuurikunto” on sana, jolla viikonlopun
Turun-vierailuani voisi kuvailla. Vai mitä sanotte siitä, että aikataulujen
suhteen mennään niin minuuttipelillä, että joutuu juoksemaan ehtiäkseen teatteriin?! Ja vielä kahtena päivänä
peräkkäin. Voisi tietysti jo kysyä, eikö ihminen koskaan opi… No, juokseminen
kannatti. Kunto kohosi, ja molemmat esitykset olivat omalla tavallaan
valloittavia.
TEHDAS teatteri on jo miljööltään innostava: Aurajoen
rannalla, Manillan vanhassa ”kulttuuritehtaassa” voisi fiilistellä ties kuinka
pitkään. Myös esitykset ovat kiinnostavia; edellisen kerran näin siellä
loistavan John-Eleanorin, nyt täysin erilaisen mutta yhtä lailla
mainion Herra Pampun himot. Federico García Lorcan nukketeatteritekstin
suomenkielinen kantaesitys tuo näyttämölle kauniin Rositan (höpsykkä, jota
esittää varsin hemaiseva nukke), tämän wanna be muusikko -poikaystävän,
timmissä kunnossa olevan exän ja joukon muita ihanuuksia. Sekä tietysti Don
Cristóbalin eli Herra Pampun, varsinaisen röhnäkkeen mieheksi.
Esityksen jälkeen aulassa toppatakkeihin sulloutuvien
katsojien ilmeet olivat varsin vaikuttuneita, ja vaikuttavia. Epäuskoinen,
naurunsekainen virnistys näkyi useimpien kasvoilla. Kun lähdin kävelemään
Tehtaalta kohti keskustaa, lumisateen seasta kuului vielä päivittelyä: ”Miten
ne VOI saada ne nuket elämään silleen? Ihan kuin niitten silmätkin olis
liikkuneet! Liikkuiko ne oikeasti?!” Totta. Nuket elivät.
Voi että –
tulisitteko vierailulle Rovaniemelle? Jookos??
Kiitorata. Kuva: Matti Kivekäs. |
Lauantaina kipitin pikajuoksua kohti Tanssiteatteri Erin Kiitoradan
enskaa. Tämäkin esitys oli varsin kiintoisa, joskin myös kovin epätasainen.
Tulkitsin monet koreografiat työni kautta: tanssin keinoin käsiteltiin niin työpaikkapalaveria,
myyntineuvottelua, loppuun palamista kuin liukuhihnamatkailuakin. Hakematta
mieleen tulivat Rovaniemi-Helsinki -aamukoneen väsyneet työmatkalaiset.
Toisaalta jotkin koreografiat herättivät miettimään, miksi asioita piti
alleviivata tai puhkiselittää; ehdottomasti kiinnostavampaa on, jos katsoja voi
itse luoda mielessään tarinan tanssille.
Herra Pamppu ja Kiitorata täyttivät molemmat yhden
ehdottoman tärkeän hyvän esityksen kriteerin: molemmista käveli ulos jotain
uutta kokeneena, jonkin tunnetilan vallassa. Kiitoradan jälkeen huomasin
jäljitteleväni yhden tanssijan liikekieltä, joten iltaa olikin hyvä jatkaa Jean
S:n keikalla…
http://www.kaisavision.fi/joom/fi/ohjelmistossa/herra-pampun-himot
http://www.eri.fi/kalenteri/
- Pälvi -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti