Kymmenien bändien luvattu maa

Playmate. Kuvan kitara ei liity tapaukseen.

Hei mie tunnen tuon! – Apua, näyttääpä nuo vauvoilta! – Herranjestas mikä tukka…

Lappilainen populaarimusiikki. Joikua, Tarja Ylitaloa, mutta mitä muuta? Hesalaisella 1980-luvun teinillä ei juurikaan ollut käsitystä siitä, mitä pohjoisessa tuolloin tapahtui bändirintamalla. Ensimmäinen yllätys Tsöh tsöh! – Kuuluuko? -näyttelyssä Lapin maakuntamuseossa olikin se, että "jestas näitä bändejä on paljon!" Vaikka samat soittajat todennäköisesti vaikuttivat (ja vaikuttavat edelleen) useissa bändeissä, on määrä silti huikea.

Toinen mieleen noussut asia oli tuttuus. Jos itsekin bongasin tuttuja ties kuinka monesta bändistä, kuinka tuttuja ne soittajineen ovatkaan paikallisille, täällä nuoruutensa viettäneille? Jälleen konkretisoitui se asia, että kulttuuri on Rovaniemellä ja muualla pohjoisessa läsnä; se ei ole nimetöntä ja persoonatonta, vaan tekijöidensä näköistä ja kuuloista, tavoitettavaa ja inhimillistä. Ja niin tuttua!

Tuttuus löytyi myös vaatteista. Kulttuurihistoria on läsnä jokaisessa esineessä ja kuvassa: poseeraukset (huh), vaatteet (huh-huh) ja hiukset (huh-huh-huh) sekä tietysti soittimet, huonekalut ja julisteet kertovat omasta ajastaan. Lappilaiset bändit ovat tietysti lappilaisia, mutta hämmentävän paljon ulkoasut muistuttavat hesalaisia, pohjalaisia tai mitä tahansa muita tuon ajan bändejä.

Jäin kuitenkin kaipaamaan kuulokuvia. Niitä onneksi löytyi kotoa. Tätä kirjoittaessa taustalla soi Cat Catin Bye bye baby, ehtaa lappilaista poppia! Levylautaselta löytyy myös sodankyläläisen Playmaten vinyyli, puolison varastosta esiin kaivettu. Oi tätä nostalgiaa!

CatCat eli Virpi ja Katja Kätkä silloin joskus, ei niin kauan sitten.

Ps. Arvatkaapa mitä korvamato nyt laulaa. Bye bye sullekin.